The Project Gutenberg eBook of Velisurmaaja, by Lauri Haarla

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Näyttämö: Ilmolan tupa. Takaseinässä matalahko, mutta sangen leveä ja tukeva ovi, josta näkyy eräs porraspilari ja virtainen, laaja kevätkesän maisema. Ovesta oikealle on peräseinässä suurehko, suhteellisen korkealla oleva ikkuna, jonka pienet ruuduton tehty eläimennahkasta valmistetusta "pergamentista", s.o. kalvosta, joten sen takainen maisema näkyy vain hämärästi. Vasemmalla seinällä on ovisuuaukossa skandinaavilaisperäinen takkauuni, s.o. kapeahko avoin takka, jonka kapenevasta yläosasta johtaa ulos korsteeni. Lähellä uunia on vasemmalla seinävierustalla yksikerroksinen patsassänky, jonka päädyssä oleva kulmapatsas on leikkauksin koristeltu ja sekä pääty että sivusta peitetty raanuilla. Sängyn päätyä myöten on lyhyehkö, leveä penkki. Tämän editse vie ovi vasemmalle. Aivan etualalla vasemmalla pari jakkaraa. Oikeanpuolinen osa tuvasta, "miesten puoli", on hieman ylempänä muuta lattiaa. Taka-alalla, ikkunan alla on pitkittäin takaseinän mukaisesti laaja pöytä ympäröivine penkkeineen. Suunnilleen korokkeen keskikohdalta nousevat korkeahkot portaat, joiden yläosasta vie ovi oikealle. Korokkeen etualalla on korkeaselustainen isännän kunniaistuin. Kattoparrusta riippuu komsio, puusta koverrettu, nahalla päällystetty kehto. Seinät on rakennettu mahtavista hongista. — Ryijyjä, pari nahkaa ja komeita aseita seinillä. — Yleisleima: muinaissuomalainen pirtti, jossa on sangen paljon vaikutusta myöhäiskeskiaikaisen ritarilinnan sisustuksesta. (Jos näyttämö on ahdas, on mainittuja huonekaluja ja esineitä sopivasti vähennettävä, jotta ei yleisvaikutelma tule sullotun ahtaaksi tai hajanaiseksi.)

Ovesta tulvii varhaiskesäisen iltapäivän valaistus, joka ikkunan kalvoruutujen takaa kuumottaa voimakkaan kellertävänä.

I KOHTAUS.

Rauni istuu jakkaralla ja heijaa hiljaa komsiota. Hän on nuori nainen. Kasvot ovat säännölliset ja kauniit, kasvojen tumma hipiä ja vartalon joustava sirous osoittavat, että hän on lappalaisveristä sekarotua. Hänen tummansinisessä puvussaan on kirkasvärisiä, lappalaismallisia koristeita.

    Pyhällä sulalla pyyhin,
     voia voia nun nun naa,
    pyhästä silmästä
    simpukan helmen,
    voia voia nun nun naa,
    pyhän linnun höyhenellä,
     nun naa nun naa naa.

II KOHTAUS.

Johanna, hämäläismalliseen pukuun puettu, vaaleaverinen, ylpeävartaloinen neito, tulee näkyviin portailla.

JOHANNA (aikoo astua sisään, mutta pysähtyy ja jää kuuntelemaan kärsimättömän ja tuomitsevan näköisenä).

RAUNI (heittäen kehdon hiljenemään kääntyy kuin omiin maailmoihinsa; kuuluvammin).

    Emosen mielestä pyyhi,
     voia voia voia naa
    emosen mielestä
    syänalan vaiva,
    voia voia voia naa,
    pyhän huulen hymyämällä,
     nun naa nun naa naa.

(On kääntynyt viime säkeitten aikana jälleen kehdon puoleen, mutta kavahtaa äkkiä ja katsahtaa pelästyneenä ovelle päin.)

JOHANNA (on astunut sisään, rauhallisesti, mutta kylmähkösti). Olisi parempi pitää ne lappalaisten nunnutukset luisten lukkojen takana. Ei soinnu se laulu täällä, tarolaisten rintamailla. Ei ainakaan Ilmolan talossa.

JOHANNA. Omaksi hyväksesi puhuin. (Viitaten kunniatuoliin.) Jos istuisi päämies tuossa tuolillaan, ei sietäisi poikansa nukkuvan paholaisen rallituksiin.

RAUNI (melkein iloisesti). Samalla laululla minut oma äitini iltaisin uuvutteli. (Kääntyen kehdon puoleen.) Ja somasti nukkuu siihen minunkin poikani. Katso, miten kuultaa poski ja ohimolla hipiä — tule katsomaan, tule — —

JOHANNA (lähestyy kehtoa, katsahdettuaan; yhä ystävällisemmin). Kaunis on sinulla poika. (Vetäen Raunin lähelleen, ohjaten etualalle.) Ja sinä, Rauni — — kuin sisarta sinua pidän, kuin oman heimokunnan tytärtä. Mutta — — (istuutuu etualan korokkeen portaille, vetäen Rauninkin mukanaan) toki mielessä älyät: et saa muistuttaa meille sitä häpeää, että äitisi on kasvanut nokisilla nuotioilla, orjien suvussa — —

RAUNi (nousten, hehkuen ylpeästä suuttumuksesta). Isoisäni Sarren tytär ei ollut orja eikä orjan sukua! Sata vasantekevää sai hän myötäjäisiksi, eikä sittenkään havaittu vähennystä tapahtuneeksi Anundi Sarren porotokassa. Raitiollinen ahkioita jutasi morsiamen jäljessä, täynnä majavan ja peuran rahaista taljaa. Niin hän antoi tyttärensä kosiomiehelle, sillä hän on Unarinjärvellä ruhtinas, eikä vieläkään kumarra ketään.

JOHANNA (ankarammin). Ruhtinas tai kiertolainen: samalla tavalla on veljilleni veronalainen jokainen tuhkanaama lappalainen. Hallitse mielesi, Rauni. Hämäläisen taattosi tähden tahdoin sinun elämäsi nostaa, näkisin sinut mielelläni itsensä Henrik Kurjen laillisena emäntänä.

RAUNi (hämmästyen, joutuen hätään). Johanna, sanelet hulluja sanoja — −

JOHANNA. Tiedän, mitä tiedän — — kuulepas: Kokemäen saksa tarjoili kevätmarkkinoilla hänelle tytärtään ja täytehisen morsianarkun kultia lupasi, mutta Ilmolan herra levähytti punaista viittaa ja hohotti vastaan: "Jos ei tarjona paremmat, on sitäkin somemmat. Teen kauppaa muilla, en itsellä", nauroi ja taputti ukkoa olalle. Niin olet mielehinen pirkkalaisten päällikölle. Ja pojan kun näkee — perijäksi papilla kastattaa — — Saat nähdä. (Huomaten Raunin joutuneen yhä suurempaan hätään.) Kauhistutaanko ilostakin? Toki punastua parempi — — nuoren naisen.

RAUNi (lähestyen, painautuen kuin suojaa etsien Johannan puoleen; permannolle lyyhistyneenä). Suojele minua! — — Olen orpo ja koito, vain ryöstetty saalis — −Ethän voi olla minua auttamatta? Lupaa, ettet sellaiseen veljeäsi neuvo — − en tahdo.

JOHANNA (suuresti ihmetellen). Kumma tyttö — — Haalogalannin voudin sisar ja kauppakuntain rikkaimmat perijättäret punastuvat ylpeydestä Henrik Kurjen heille kumartaissakin. Sinulla on silmissä hätä ja kauhu?

RAUNI (nopeasti). Se on talvisen yön päättymätöntä kauhua. Taattoni sortui veljesi rinnalta karjalanmiesten keihääseen. Miten maksoi hän orvolle palkan? Tuli Sarren kotaan, jossa vieraana söi heraiset juustot ja ytimet, sai veronahat, lahjataljat ja seitapahtaan kunniaksi syötetyn hirvaan, sen kaiken sai. Mutta hän, hän tuijotteli illan kuin saalista ilves. Ja yöllä ryösti, häpäisi pyhitetyn hirvaan, raiskasi neitseen — − ja ruijantulet roihusivat tähdestä tähteen — −

JOHANNA (hyväillen Raunin päätä). Huojenna mielesi, Rauni. Se on ollut− ja mennyt.

RAUNI (rauhallisemmin). Ei vajene niiltä jängiltä ammuttu tauti. Täällä on päättömät päivät. Kun kaivolle käyn, se on manalan saivovesiä täynnä. Lähteet ovat kuumasta läkähtyneet, kun vierelle istun. (Nousee; kyin unessa.) Vain yksi on kaunis — — kuin tunturin juurella kaltiolähde. Päivin se nukkuu avoinna silmä. Yöllä se pimeässä herää. Se vuoroin päilyy, se vuoroin kuohuu kuin sydämessä veri. Mutta — − sen vierellä ei ole istumista. Jos kaukaakin katsot, on lähelläsi vaara ja sydämessä vaiva.

RAUNI (kuin havahtuen). Niin, taisin höperöitä haastaa. Puolet mieltä lie mennyt hukkaan, kun on iät kaiket huolista päitset päässä. — Toki mielelläsi myöntelet: ei ole minusta emännäksi pirkkalaiseen valtataloon?

JOHANNA (nousten, reippaasti). Sinun on totuttava emännyyteen. Siihen tulee valmistua: kiireestä kantapäähän arvokkuutta ja mahtia — —, ja hymykuopat poskien maloon! Kas, noin. Ja nyt tule mukaan, mennään tämän tytön aittaan. Morsianarkustani näytän, minkälainen on pirkkalainen emäntä yltä ja päältä. (Mennen ovea kohti.) Tule.

RAUNI (epäröiden). En jouda vielä. Pojan kannan kamarin puolelle. —
Käske Maarit aittamäeltä tänne.

RAUNI (on jo ryhtynyt irroittamaan kehtoa kannattimistaan, lähtee sitä viemään, poistuu vasemmalle. Näyttämö on hetkisen tyhjä.)

III KOHTAUS.

MAARIT (katselee vilhuen taakseen, sitten vasemmanpuoliseen oveen ja muualle tuvassa.)

RAUNi (palaa vasemmalta; Maaritille). Vie saunaan koivupuita ja keloja.
Poika kun unesta herää — −

MAARIT (häijysti). Joka ehtookos sitä kaukalossa riepotetaan. Onpas siinä — −

IV KOHTAUS.

Päivö Kurki ilmestyy portaille keihäänpituinen atrain kädessä. Hän on solakka, voimakas nuorukainen, jonka tummanruskeat hiukset on kaulurista tasattu, ja jonka koko pukukin osoittaa päällikkö-pirkkalaisiin kuuluvaksi. Päässä ei ole päähinettä eikä liiviä tai takkia yllä, mutta paita on ompeluksin koristeltu, housut ovat sinistä verkaa, jalassa saappaat ja vyöllä vaskikoristeinen nastavyö puukkoineen. Hän jää atraimen varteen nojaten katselemaan pihalle päin.

RAUNI (Maaritille). Ja sitten — vesi kanna Helin kanssa kuohupaikasta kovasta.

MAARIT. On ne itse ennen lapintytöt korvot ja konkelot kantaneet, jos lienevätkin päällikölle poikia saaneet — − Saman herran halattuja tässä ollaan kaikki, jos onkin toisia syrjitty ja sysitty — −

RAUNI (ääni mielipahasta väristen, siirtyen vasemmalle etualalle ja vaipuen jakkaralle). Mene, mene — −

MAARIT. Sitä vaan, että samaa pirkkojen ja hurttain ryöstöveroa ollaan — −

PÄIVÖ (joka on kääntynyt kuulemaan keskustelua, astuu sisään;
Maaritille vihaa täynnä). Lähde, kun käsketään, ja tee mitä käsketään!

MAARIT (poistuu kiireesti ulko-ovesta, mutta vielä portailta uteliaana vilkaisten.)

PÄIVÖ. Senkin vaapsiainen — − (Lähestyen Raunia, koskien tätä olkaan.)
Ihanko vapiset mielestä pahasta?

RAUNI (turvattomana). Joka kynnyksellä täällä on kehno ja kehnon tytär — —

PÄIVÖ (iloisesti; lohduttaen). Turhaan ne toukat nuorta tuomipuuta purevat. (Istahtaa viereiselle jakkaralle.)

RAUNI (hetken vaiti oltuaan). Moneen toviin katsoin — − sinä vain nivalla seisoit. (Epäröivän leikillisesti.) Risukalaako käkesit, poika parka?

PÄIVÖ (uhmaavasti). Ongitin kirokaloja. Ja atraimella iskin pohjasta marraskalan.

RAUNI (melkein totisesti). Ken sennäköisen hirviön saa, joutuu kylmän merentytön valtaan.

PÄIVÖ (hetken vaitiolon jälkeen, ääni värähtäen). Rauni — − ajattelin sinua ja minua.

PÄIVÖ. Hyvin meitä, pahoin muita. — Ja ne muut, ne juuri ovat sitä marraskalaa, jota olen pyytänyt koko kevään. Tänään iskin, jotta atraimenvarsi kourassa vapisi. (Nousten kuin purkaen kauan pidetyn tuskan.) En kestä tätä enää. Veljeni on kytkenyt minut tänne kotonurkkiin kuin lannistettavan hirvaan, ei päästä mukaan markkinoille, ei veronryöstöön eikä sotaan. Viime talvena mies kävi Tornion ja Matarengin markkinoilla ja nyt on Alattiossa maavoudin luona asioimassa. Minut joka matkasta kielsi, vaikka nöyrryin anomalla anomaan. Entä, kun vaadin Niklas veljen mukana Ruijaan? "Pyytäköön täällä jataverkoilla pientä-kalaa, jotta haivenet tarttuvat leukaan", murahti, eikä rohjennut Niklas sanoa sanallakaan vastaan.

PÄIVÖ. Se ei ole varjelemista, se on miehen vaivuttamista suohon ja mutaan. — Samalla tavalla tuli Niklas veljestä viinaralli ja juoppo. Hänkin oli kerran valmis miehen töihin, mutta sysättiin syrjään. Sai pyytää risukalaa kotorannoilla kesästä kesään ja talvet nuhjata loisten ja koto-orjien isäntänä, kunnes maseni mieheltä tarmo, tarttui kaulasta Remusen poikaa ja humalassa killisteli häränsilmien vierimistä Kemijoessa. (Lyhyt vaitiolo.) Henrik on ulvonut aina oman sukukuntansa sutena. Mutta minä olen astuva suoraan, en vitaan.

PÄIVÖ (lähestyen; kuumasti katsoen). Enkä ole heittävä sen syötäväksi — − tummaa karitsaa. — Vai oletko mielelläsi Ilmolan talossa?

RAUNI (nousten, kauhistuneena). Masenna mielesi, hurja! Älä sellaista haudo — −

RAUNI (hädässä). En ole emännyyttä käennyt. (Lähestyen, palavasti.) Etkö ymmärrä — — yksi on outamaillakin kuohuva kaltio — − sen pohjassa on vaara ja ympärillä vaiva. Sitä pakene, Päivö — −se on ainoa keino — − niin teen minäkin päivin ja öin — −

PÄIVÖ. Yksinäisin öin olen paennut minäkin, päivin en voi — — enkä tahdo. (Lähestyen.) Sillä sinun sydämesi on se lähde — −

RAUNI (väistyen). Älä lähesty — — Maaria on sydämeni kilpi ja varjelus — —

RAUNI (kuin hukkuva, rukoilevasti). Jos lienenkin murtuva ruoko, älä taita minua.

RAUNI. Hyvällä muistan — − (Päivön kääntyessä menemään, puoliksi itsekseen.) Vielä kirkonkin aidan alla.

V KOHTAUS.

JOHANNA (Raunille, innoissaan). Perässä seisoo salskea poika! (Kuin suurena salaisuutena.) Se on Juhani Aimola, erämaitten hämäläinen, veljeni kiittämä parhaaksi sotijaksi koko ylämaan puolella — − (Poistuen kohti vasemmanpuolista ovea.) Itse haen vierastuopin.

RAUNI (ihmetellen). Erämaitten hämäläinen? Ojentaako Kurjen tytär vierastuopin voitetun suvun jälkeläiselle, osattomalle?

JOHANNA. Ei ole osattomia Aimolan isäntä. Miehen metsä on hänellä omaa riista-alaa. On hänellä morsiamesta lunnaat maksaa. Ja entäpä, sen sotijalo maksaa varrellaan, minkä koruilla toiset.

RAUNI (surumielellä muistellen). Minunkin taattoni oli erämaitten hämäläisiä, mutta alamaisina niitä silloin Kurjet pitivät, palvelusta vaativat kuin palkkalaisilta ikään.

VI KOHTAUS.

Juhani Aimola, verevä, sorja nuorukainen, puettuna verkahousuihin, mutta köyhähkösti koristeltuun paitaan ja paulakenkiin, tulee Päivön seurassa ulko-ovesta vilkkaasti jutellen.

AIMOLA (huomattuaan Raunin). Terve emännälle taloon. Nyt seinimille soitot ja tytärten vöille esiliinat siniset ja punaiset. Mutta emännän poskille punerrus kuin häissä. Taitaa olla tuomiset runsaat, samalla kertaa niin kihlat ja vaimoiset hunnut kuin ristiäismaljat. (Naurahtaa iloisesti.)

AIMOLA. Meltauksen suupuolisuvannolla yövyttiin. Jo ennen meitä oli asentokuuselle levittäinyt Niklas-päällikkö Ruijanmiehineen. Päällikkötelttaa jäivät orjat aamulla irti lyömään, kun työnnälsin viestiveneen myötäsukaan. Ruijalaisten kokat näkyivät jo väylää hakevan, kun painuin lähimutkasta taipaleelle. Mutta päämies itse lasketti ylinnä, kuin kuningas punaisessa viitassaan.

AIMOLA. Joudu ja liehu, sanoi entinen sulho. Taisi tulla Ilmolaan yöttömät juhlat. Siltä se ainakin päällikkö näytti, kun sai sanoman, että poika oli tehty taloon. Vielä tullessa kaappasi Ounaan rannalta Toste-papin veneeseen ja äyskäsi munkille hyvällä päällä: "Nyt saat, pappi, sekä vihkimistä että kastamista ja lisäksi juoda umpilukkoon isoiset kihlat."

PÄIVÖ (joka on yhä synkistyen tuijottanut eteensä; puoliksi itsekseen).
Huonot uutissanomat latelit.

VII KOHTAUS.

JOHANNA (ojentaen tuopin). Omaksi onnekseen jos joisi vieras, tulisi antajallekin lykyksi.

AIMOLA. Hitaampi päivä kuin kosijalla mieli — − kun on kukkarossa sormus. (Ottaa esille sormuksen, sitä näyttäen; iloisena.) Katso, kantaan on sydän uurrettu seitsemän kukan keskeen ja kaksi kättä on kuvattu neidon sydäntä ryöstämään. Suostutko ryöstäjän turviin?

AIMOLA. Ne on koottu ja kerätty — − isoiset lunnaat. Veljesi jo matkalla haastoi kihlajaismaljasta. Ei ole vastusta naittajasta, jos ei naitettavasta.

JOHANNA (ojentaen kätensä). Niinpä sanani annan ja valana pidän, jos miehenä pysynet. Kääntyisitkö kehnoksi teoilta, en taitu, en taivu, vain ohitse katson.

JOHANNA. Sen tiedän ja uskon. Jo tänään jos lautsalla istut päämiehen osaveljenä, olen morsian sinulle. (Ojentaa kätensä; istuutuvat pöydän viereiselle penkille.)

VIII KOHTAUS.

Niklas Kurki tulee ulko-ovesta. Hänkin on puettu päällikön tapaan, jalassa saappaat ja verkahousut, yllä koristeltu paita ja liivit sekä päässä kiiloista kokoonommeltu patalakki, joka on koristettu nauhoilla ja päällispyörylällä. Mutta koko puku on kulunut ja nuhraantunut. — Huomattava pyylevyys tekee hänet juoppolallin näköiseksi, mutta kasvot ovat vielä puhtaat ja iloiset. — Jäljessä seuraa hämäläinen loismies Hoikka, perin laiha mies, joka seuraa herraansa kuin varjo. Hänen vyöstään riippuu koivunpahkainen varsinaappu, jonka hän tarjoo tarvittaissa isännälleen.

NIKLAS (jo ovelta, Aimolalle ja Johannalle). Jokos on tuopista juotu mitä on huulilta suotu? — Mutta missäs se minun akkani makaa?

NIKLAS. Etteikö ole akkoja? Häh? Niitä on satakunta, ei enempi — − nivusilta pulleat kuin emännät parhaat, naamataulu auringon mallia ja takapakaroilta homeen härmässä aina. Siitä ne on hyviä, ei ne rämppäkellona pakaja. Ilon alku iltasilla, elon alku aamusilla, sanoi taatto kun ne pojalle naittoi, eikä laskenut valetta. (Hoikalle, osoittaen lattialuukkua.) Kuulepas, Hoikan poika, astu alas ja vaimo ylös.

HOIKKA (laskeutuu seuraavan keskustelun aikana lattialuukusta kellariin, tuo nopsasti sieltä olutpuolikon, jonka asettaa Niklaan lähelle viereiselle jakkaralle, ja tarjoo naapun Niklaalle. Niklaan repliikin lopussa on näkynyt ulkona oven ohitse oikealta vasemmalle rientävän naisia ja miehiä.)

JOHANNA (katsahdettuaan ovelle). Jo menevät vastaan. (Nousten, Aimolalle.) Nyt tovin verran vuota: päällikön malja on vietävä veräjäpahtaalle saakka. (Poistuu vasemmalle.)

NIKLAS (juotuaan naapusta). Matinpäivän liepeillä tultiin Vesisaareen ja tovin verran siellä lotaturskaa ja pallasta saatiin ja syötiin. Mutta mahlakuussa, kun täkykala kaikkosi selkävesille, minä viittasin kämmenelläni itään ja karjaisin pojille: "Samojeetareitten maahan!"

AIMOLA (nousee, siirtyy etualalle istumaan). Jopa, paahkilas, kummia tekasit. Olleko tosia?

NIKLAS (Hoikalle). Hoikan poika, sano totta tälle kukolle, mitä vastasi kaiku kun huusin: "Samojeetareitten maahan".

NIKLAS. Viikkokaupalla seilattiin, mentiin pienestä suntista suureen haaviin — — Valkealle merelle, ja viimein illan kaihossa Noova-Selman helmoihin yövyttiin. (Hoikalle.) Pakajanko valetta?

NIKLAS (nauraen mehevästi). Ohoh, onpas pojalla näkimet — — erottaapa toki hamehen helmasta merellisen saaren. — Niin, siellä niitä asui samojeetareita. Multalattioilla olla jorasivat ilkosen alasti.

NIKLAS. No, ei niin paitasen palasta, ei yläkerrassa eikä alahalla. Siellä vaan köntiä kävelivät mustaa multaa kuin lahean-kirjavat Kirjot ja Helunat. — Se oli ensi kumma, vaan vielä oli ihmettä jälellä.

NIKLAS. Eipä aluksi muuta kuin kotalieden paisteessa lihavat juhlat. Mutta aamuyöstä — − silloin tuli haamuja mereltä, tuli veteen hukkuneitten kuvajaiset, joilla on vaimonpuolta muoto ja rinnassa sydän, mutta ei suonissa verta eikä aivoissa mieltä. — Olisitpa kuullut, mitenkä ne vaikeroivat ja valittivat! Niiden sinisillä huulilla oli huokaus niinkuin huuto, silmien sijalla oli harmaja kaihi ja kyynelet — − kuin kiiltäviä jäitä. Lumisilla poskilla oli tulenpalava läikkä, kuin suuri ulkomaan ruusu niiden poskilla paistoi ja houkutti kamalalla voimalla rannalta miestä, meren ja itsensä saaliiksi ne ihmistä houkuttivat. — Siinä seisoin ja lysmyivät miehellä polvet. Ne ruusut lensivät aallolta aallolle kuin ruttolinnut, mutta ihanampina kuin mikään maan päällä siukova lintu. — Äkkiä tunsin — usko tai epää, mutta sen minä tunsin — että sydän kiertyi rinnasta irti ja lähti kulkemaan tulisena pallona kohti merentyttöjen laumaa. (Nousten vähitellen istuimeltaan.) Tavoitin sitä kädellä, se väistyi, astuin veteen, se väistyi ja eteni, polkaisin polvia myöten, se roihusi tulena. Läpi pään soi meriraukkojen valitus, kuin joiku se soi, ja minä lauloin samaa laulua mukana. (Istuutuen.) Semmoista se oli merenraukujen laulu — — surman ja suurien onnettomuuksien edellä ne sen laulavat — −

NIKLAS (muhoillen mielihyvästä). Eivät vieneet. Oli sattunut, näetsen, semmoinen onni, että samojeetareista kaunein oli potenut minun tähteni rakkauden tautia koko yön. Se tuli ikävissään hakemaan, pani kainalotse pyöreät kätöset, veti rantaan ja supatti korvaan: "Minä ruskea piika, minä kaunis ja ihana, mitäs miekkoinen pakenet." Ja siihen minä heräsin.

NIKLAS. Vai pyörii — − (Kiivaasti puolestaan todistaen.) Ne kun syövät paljasta mettä ja talia, poronkuuta ja ytyä, ja ettonetta pitävät ruokavälit kaikki, niin totta ovat somat ja lihavat. — Kyllä ne pelastavat miehisen miehen. Mutta suuri oli sillä rannalla vaara. (Siirtyvät kaikki kolme laulun alkaessa ulos.)

IX KOHTAUS.

    Kuljemme autioita maita,
     taattojen siemen on povella.
    Korvesta korpeen, tulehen, tuuleen,
    taattojen käsky on takana.
    Läntehen vitaan, itähän vitaan,
     Ruija on miekkamme terällä.
    Miehet on lyöty, heimot on lyöty,
    orjina lappien tenavat.
    Kuljemme autioita maita,
     taattojen käsky on takana.

Viimeisiä säkeitä laulaessaan on miesryhmä pysähtynyt pihamaalle ulko-oven eteen, joten se on näkyvissä.

Laulun alkupuolella, näyttämön tyhjennyttyä, on tullut oikeanpuolisesta ovesta Mathias Kurki, harmaahapsinen arvokas vanhus. Hänkin on puettu pirkkalaispäällikön tapaan. — Hän tulee kumarana, keppiinsä nojaten ja hitaasti astuen. Mutta laulun kuullessa hän suorenemistaan suoristuu, kunnes hän seisoo koko ryhdiltään ylväänä ja kookkaana, kasvoilla menneitten sankarimuistojen hymy. Laulun lakattua astuu tupaan päämies Henrik Kurki, pirkkalaispäällikön puvussa, mutta muita komeammin koristellussa, päässä keskiaikuisen ritaripäähineen mukainen leveähkölierinen huopahattu. Koko puvun yleissävy on tumma, melkein synkkä, mutta harteilla on pirkkalaispäällikön punainen verkaviitta. — Päämiehen jäljessä tulevat Niklas, Johanna ja Aimola, joista Niklas menee istumaan etualan jakkaralle, Johanna ja Aimola pöydänviereiselle rahille. Taempana kerääntyvät oven luo hämäläiset Järkä, Servo, Hoikka ja Keriolainen. Pari lappalaisorjaa näkyy myös ovensuussa.

HENRIK (astuu suoraan kunniakorokkeen luona seisovaa isäänsä kohti, paljastaa päänsä).

HENRIK. Korvet autiot halki, poikki kahden valtakunnan rajan, rikkaisiin linnoihin saakka.

HENRIK. Haalogalannin maavouti langokseen kutsui. Aseliitto lännessä valmis, rinta on itätuulta vastaan.

MATHIAS. Olet valtaan luotu, kuin oli isäsi ennen. Istuimellesi istu.
(Lähtee kohti oikeanpuolista ovea.)

HENRIK (heittää viittansa lähellä seisovalle Servolle, joka vie sen kunniaistuimen lähelle seinänaulaan ja jää seisomaan istuimen oikealle puolelle. Henrik nousee korokkeelle).

MATHIAS (kääntyen oikealla, Henrikille). Jos lie tämän päivän tuomioissa neuvoja tarpeen, muistanet, en taattojen tietoja salaa. (Poistuu oikealle.)

HENRIK (istuuduttuaan; ankarasti). Mitä vastaat, Järkä? Näin Ilmolan lohivesillä venekunnan, jonka miehet eivät olleet talon palkollisia eikä orjia, mitä lie vieraita takamaitten hämäläisiä. Miksi ei ole miehiä pantu kellariin odottamaan rangaistusta?

JÄRKÄ (astuen lähemmäksi koroketta). Köysiin ne miehet panin ja raahasin nuoren päällikön eteen. Mutta — − se kun kuuli asian, ei enempi tehnyt kuin mitä olalle taputteli, ja pyytöluvan antoi omalla suulla. (Ovensuujoukossa ihmetyksen kohinaa.)

KERIOLAINEN (astuu keppiin nojaten, pahasti ontuen esiin ovensuu-joukosta). Ei ole palannut. Mutta sanan lähetti, että valmiit ovat varastoaitat Kokemäen kennäällä.

HENRIK. Hyvinpä sopii. Mutta — — ukko Keriolainen, onko konkkaluutasi puraissut Kalma — — vai koukkuleuka akkasiko?

KERIOLAINEN. Siellä oltiin — − Sarre-ukon valtakunnassa. Ja kokonaisen venekunnan tappoivat meiltä lappalaisten salanuolet. Ja me — − kostoveroa ryöstettiin, mitä saatiin. Mutta Unarin itäpuolella päästiin käsirysyyn karjalaisten kanssa.

KERIOLAINEN. Ei siitä päästy sen selvemmille vesille. Pakenivat vikkelästi itään, ja kotomatkalle meikäläiset. Mutta tekipäs vieläkin lapinpoika tempun. Kun Meltauksen niskassa kokat kääntyivät alaspäin, vingahti nuoli ja sattuipas — — tuohon, tuohon se naksahti ja juuttui luuhun. Sitä tässä on sitten päämiestä ootellessa maattu ja lynkätty. — Mutta Kemiläissaari on nyt hämäläisistä tyhjä.

HENRIK. Ei hätää. Vielä tänä kesänä mennään sinne uudestaan. Ja talvella — — itse samoan sinne ja kauvemmaksi.

X KOHTAUS.

HENRIK (ivallisesti, kuin nulikalle). Rakas veljeni on kalavesien tärvelijöille antanut ylettömän armon käydä oikeudesta. Saisiko kuulla, miten hellyttivät veljeni mielen nuo — kalavarkaat.

PÄIVÖ (lämpimästi puolustaen). Muistanet toki, miten kiusasi viime kesänä peltotauti takamaitten kapanaloja, jotta niukan siemenen tuskin saivat pannuksi talteen uudisperheet. Tulivat pyytämään kalaa petun särpimeksi, ei varastamaan.

HENRIK (jyrkästi). Kemijoen kalavedet kuuluvat Ilmolan taloon, jos älynnet mitä tietää miekan oikeus, osto ja perintö.

PÄIVÖ (hyvää uskovasti selittäen). En tahtonut pahoin vaan hyvin. Jos lienevätkin tänne tulleet myöhemmin meitä, samaa ovat hämäläistä heimoa, jotta — − ollapa joka miehellä miehenosa omaa riistamaata ja kalavettä, eivät nääntäisi nöyrätkään vuodet hämäläistä kansaa, ja riittäisi silloin mielellistä keihäsmiestä tarpeen tullen, kun oman miehenosan puolesta olisi keihäs tanassa. — Niin olen aatellut monesti.

HENRIK. Onpa lapsilla loruja. (Järkälle.) Järkä, mene, heitätä varkaat niskasta nivaan. Ken pääsee hengissä suvantoon saakka, märkänä koirana takamaille juoskoon ja henkiparkansa pitäköön.

PÄIVÖ (menettäen malttinsa). Kohta on koskessa Järkä tai minä, ei syyttömät miehet! (Syöksyy ovensuu-ryhmän läpi ulos.) Oven luona seisovista siirtyy suurin osa uteliaana pihamaalle.

HENRIK (nousee; vieressä seisovalle Servolle). Servo, köysiin se villitty nulikka ja — − kellariin!

NIKLAS (pyytävällä äänellä). Veli, liikoja raivoat. Mitäs tuota — − puolenmielellistä poikaa turhista kovistaa.

HENRIK (jyrkästi). En ole neuvoja kysynyt. Siirry Toste-munkin seuraksi väentuvan puolelle. Kutsun tarvittaissa. (Lähestyen Niklasta, leppeämmin.) Saat atrialla arrakkiryypyt ja Espanjan viinit, jos varot latkimasta liikaa tuota västäräkin vettä.

NIKLAS (nousten). Mikäpäs siinä, lähtee se pääkoppa niinkuin herkemmin lentoon ulkomaan lintujen parissa. (Hoikalle; osoittaen puolikkoa.) Hoikan poika, akka varoilta mukaan. (Poistuu Hoikan jäljessä ulko-ovea kohti.)

HENRIK (puoliksi ihmetellen). Missä viipynee talon emäntä? (Niklaalle.)
Kutsu sisään.

NIKLAS (kääntyen ovella). Mutta — — kun tämän emännättömän talon emäntä on — kuten huhutaan — kolmesta emännästä koottu, niin että Heli tyttökö, vai mustankipeä Maarit parka vai — −

JOHANNA (joka on seisonut portailla, jännittyneenä katsellen pihamaalle päin, tulee sisään; moittivasti). He työntävät hänet kellariin! Käske päästämään.

HENRIK (nauraen). Teutokoon siellä tovin verran. Sama temppu tepsi minuunkin ennen muinoin. (Iloisesti.) Mutta — − tulepas tänne. (Vetää Johannan käsipuolesta korokkeen viereen arkun luo; ryhtyen avaamaan, salaperäisesti.) Täällä on sinulle osallisten onni ja kunnia talolle.

HENRIK (valiten aarteista). Ei ole vaivainen solki eikä tyttöjen tinavyö — − (Nostaa korkealle loistavan rintakoristeen.) Se on kultaa ja kalliita kiviä — sydämiä täynnä. Katso, kolme on suurta ja pieniä perässä. Näytäpäs, kaulalle sitasen. (Kiinnittää koristeen Johannan kaulaan.)

JOHANNA (ihaillen korua rinnallaan). Sinä tuhlarimies — — vaikka kuninkaisiin tällä vieraaksi sopisin.

HENRIK. Muilta, ei minulta. Johannes Ingemarinpoika, Haalogalannin maavouti, sen kosiomiehenä lähetti. Syksytalvella saapuu hän Matarenkiin. Me täältä vastaan ajamme, päätetyn naimaliiton lujitamme kahden puolen. Ja silloin tulee karjalaisille lähtö, niin Unarin järveltä kuin kauvempaakin, Sallaa ja Sodankylää myöten.

JOHANNA (on aikonut ensin reväistä korun kaulaltaan, mutta hillitsee itsensä, riisuu korun ja ojentaa sen Henrikille). Pane takaisin arkkuun. Käytäneen Henrik Kurjen sisarta vielä kilpaakin kosimassa. (Kääntyy, poistuu ulko-ovesta.)

HENRIK (Johannan mennessä). Ohoh, onpa ylpeyttä tytössä — (Kääntyy arkun puoleen, joten joutuu kääntämään selän vasemmanpuolista ovea kohti ja ottaa arkusta esille suuren hopeaisen kastemaljan, jää sitä myhäillen katsomaan.)

XI KOHTAUS.

Rauni on tullut sillä aikaa kuulumattomasti vasemmalta ja jäänyt oven suuhun seisomaan, kasvoilla epäröinti ja pelko.

HENRIK (iloisesti). Syliinkö käskivät? (Levittäen käsivartensa.) Saat tulla kuin ehtoinen emäntä.

RAUNI (liikahtaa, mutta pysähtyy jälleen ja kääntyy poispäin kuin itseensä sulkeutuen, tuska kasvoilla).

HENRIK (lähestyen, ottaen hartioista). Yhäkö vapiset? Ja allapäin kuin toukka Tuonelassa? — Et ole enää ryöstönainen, et saunatyttö, joka loukossa maltaita imeltää. Olet isoinen emäntä!

RAUNI (kuin pakoon väistäen). Ei ole ennen Kurjet piioista emäntiä tehneet — —

HENRIK. Teen tahtoni mukaan. Toki on parempia löytty, vaan ei kolmesta valtakunnasta somempaa toista. (Vetäen voimakkaasti Raunin lähellensä.) Olet vertani myöten! Kun laskin yläiset kosket, sinut rannalla näin kuin pakenevan saaliin. Olit arka kuin peura, kuin majava — pehmeänä lymysit. Kun viiletin alaiset virrat, sinut aittamäellä emäntänä näin, laahoit poikaa kantavana — − Kurjen poikia monia. (Menee, ottaa kastemaljan.) En mitätöntä haasta — — tällä kastetaan poika ja nimeksi pannaan Mathias Kurki. Mitäs sanot? (Panee maljan arkkuun; jälleen lähestyen.) Ja ennen sydänkuita maavoudin ja Johannan keralla — — oikeat papinhäät juodaan. Vieläkö epäilet?

RAUNI (väsyneesti; kasvot Henrikistä poispäin kääntyneinä). Minkä tahtonet, sen käsket. Muilla ei muuta varaa — − kuin nöyrtyvän mielen.

HENRIK. Käsken muita, en sinua. Olet muuttanut miehen rinnassa mielen.
(Leikillisesti.) Olet taitanut majavanhampain purra ja taikoa.

RAUNI (naisellisen viekkaasti). Jos et käskene minua, et kieltäisi varmaan, vaikka — − kummia tekisin?

RAUNI (loittonee päättävästi ulko-ovea kohti, taka-alalta; teeskennellen iloisuutta). Päästän vankiköydet Päivön ranteista irti! Päästänkö?

HENRIK (rehdisti, iloisesti). Päästä ja laske — − ei tänään pitkiä vihoja. (Raunin aikoessa kääntyä.) So-soo, sitä ennen luvasta lunnas — − näytä poika.

RAUNI (osoittaen vasemmanpuolista ovea; kylmällä, salavihaisella voitonriemulla). Tuolla on poikasi! (Kääntyy, rientää juoksujalassa ulko-ovesta.)

HENRIK (astuu askelen kohti ulko-ovea kuin aikoisi pidättää Raunin, käännähtää takaisin, pysähtyy hetkiseksi rypistynein kulmin, sitten kääntyy hymähtäen kohti vasemmanpuolista ovea ja työntää sen auki, mutta peräytyy kummastuneena ja suuttuneen näköisenä; tuimasti). Mikä kehno siellä? Esiin matele!

XII KOHTAUS.

MAARIT (nopeasti). Miten pettävät sinua — — sitä kuuntelin omaksi hyväksesi.

MAARIT. Vaan en räyskytä valetta, kuin tekevät muut, ne mielellisemmät — −

MAARIT. Toinen on tikka ja toinen kiemura toukka. Kuin huolainniekkaa puuta ne tyvestä syövät ja takovat — − syövät alta, kun eivät uskalla latvaan.

MAARIT. Rauni ja veljesi Päivö, olen vakoillut yötä päivää — − nurkat ja siljot.

HENRIK (räjähtää kaikuvaan nauruun). Sinä kateuden musta turilas! (Osoittaen Maaritia, hohottavasti nauraen.) Kukas muu kuin nainen — − ja jalkoja alla kuin läävässä nisiä. (Käyden äkkiä vakavaksi, lyhyesti.) Saat lähteä talosta. Tahtonet lannanmiehen tai lappalaisen, myötäjäisiä saat talon tyttären verosta. Siellä on pihalla rahanalaista miestä, käy valitsemassa. Mutta talosta pois ja väleen! (Poistuu vasemmalle.)

MAARIT (siirtyy ulko-oven luo, josta katsoo urkkivasti, kavahtaa äkkiä, vetäytyy ovipieleen).

XIII KOHTAUS.

Juhani Aimola tulee kiireisesti ulko-ovesta, kasvoilla levottomuus ja suuttumus.

AIMOLA (katsoo hakevasti ympäri tupaa, kunnes havaitsee oven pielestä
Maaritin). Missä on päämies?

MAARIT (näsäviisaasti). Mitäs herkkuja annat? Siian päästä korvamurun vai peurankaulasta kiiremurun?

MAARIT (luonnonlapsen välittömällä vimmalla). Olen vihainen kuin jängillä riekko — — Kuuletkos — — peuk-päk, peuk-päk, peur-pär-pärr, kla-kla — pärgalak! Niin minä jängiltä kiroon.

XIV KOHTAUS.

Henrik Kurki tulee samassa vasemmalta ja kulkee sivuilleen katsomatta kohti oikeanpuolista ovea.

AIMOLA (käännähtää takaisin; Henrikin ennätettyä jo oikeanpuolisen oven portaikolle). Päämies!

AIMOLA (kiihkeänä). Arvelin illalla anoa — − nyt on se oitis sanottava:
Johanna, sisaresi, on luvannut itsensä minulle!

AIMOLA (itsetietoisesti). On koossa isoisillekin pätevät lunnaat: on oman jousen ampumia peuran ja ilveksen taljat, on silkkihuivit ja villavaipat ostoriistaa ja Karjalan kylistä ryöstöhopeaa arkku täynnä.

HENRIK. Sattuipa somasti: on aivan omahinen naitettavissa. Jos ei sukua suurta, on suurien pitämä. (Viitaten Maaritiin.) He, tuossa on sulle naimiskauppa: pinnalta ruskea, sisältä musta, synnyltä lappalaistenava. (Kääntyy, katoo oikealle.)

MAARIT (nauraa ilkkuvasti, kirpeästi; tullen aivan Aimolan eteen).
Siinäs sait — — matkipas nyt lintusen kieltä: paa lukku, paa lukku,
niin on lukossa kihlat. Ja taivaanjaara pilvestä siunaa: myhy-hy-hyhyy
— − (Kiirehtii oven luo ja kurkistaa pihalle.)

AIMOLA (veriin saakka loukattuna; tuijottaen, itsekseen). Ei halkaissut päätä, kutitti kylkeä — — väkäpäällä terällä. Et älynnyt, mies parka, (lyöden kämmenellä huotraa) on kyljellä rauta.

XV KOHTAUS.

PÄIVÖ (kasvoiltaan kuin riutuneena, katse harhaileva, askel väsynyt; kävelee hitaasti kohti etualaa).

AIMOLA (Päivölle). Jos nouset vastaan, on Aimolassa apua. (Astuu päättäväisin askelin ulko-ovesta.)

MAARIT (katseltuaan ja kuunneltuaan hetken livahtaa hiljaa Päivön ensi repliikin aikana ulko-ovesta).

PÄIVÖ (on pysähtynyt Aimolan puhutellessa, mutta jatkaa sitten kuin unessa kulkuaan ja istahtaa etualan jakkaralle).

RAUNI (seuraa hiljaa, säälivänä ja huolehtivana, jää seisomaan lähelle,
Päivön taakse).

PÄIVÖ (kuin tiedottomasti toistaen kuulemansa sanat). Vastaan — − apua — − (kuin todella apua hakien) apua. — (Kuin kaiken vielä kuullen ja nähden, vaimealla äänellä.) Puhuivat kivistä kieltä. Näin kiviset seinät ja lavitsan. Ovessa rauta kuin kielekäs käärme ja saranoissa ruoste — —

RAUNI (taipuen Päivön puoleen; hellästi hoivaten). Päivö, olethan vapaa — − koeta unohtaa.

PÄIVÖ (jo kiihkeämmin). Unohtaa — — Miten — — millä? Sen tunnen ja näen — — sen kuulenkin — — miten häpeä syö, se syö rintaa ja kasvoja — — kuuletko, se jossain — — ytimiä nakertaa — — kuin pieni majava nuorta vesaa, myrkyllisin hampain — — eikä arpene haava, ei mikään taivu, ei mikään kasva — — siitä puremasta — —

RAUNI (puoliksi itsekseen). Nyt ymmärrän enemmän kuin ennen. Jos täytyykin peljätä, on osattava myöskin vihata — — kauvan ja paljon.

PÄIVÖ (tuskaisan katkerasti). Raiska ja raukka! Kaikki mitä mielessä toivoin ja tahtelin tavoittaakin kerran — — miehenä, se on muualla nyt, ei minussa — — Se matelee alatse, se kiertää ylätse ja alkusen alutta kuin vaisu tuuli — — Ja minulla ei mitään! (Hetken vaitiolo.) Vielä tänään, äsken näin virrassa nielut kuin peikkojen silmät ja kiitävät kuplat kuin pienet aurinkoiset. (Yhä herkistyen, kuin unohtaen vaivansa.) Nyt muistankin: poikana usein — — kuin uuvutti rannalla tuoksut ja unetti kaukainen kohina — katselin mieleni näkyjä, näin miten kuplanen suurtui, se nousi kuin virrasta paasi, sitten — — se latvoja tapasi, kuin taivaan kansi se seisoi ja paistoi. Minä itse seisoin sen alla ja tiesin, ihmeitä tekoja tiesin. Olin surmannut taalo-jättiläisen, suuren ja julman — —

RAUNI (yhä innostuneempana). Ja joka ryösti lappalaistyttäret ja vaimot — —

PÄIVÖ. Juuri sen, joka tappoi lappalaislapset ja ne atriakseen söi — — sen olin surmannut. Ja koko kansa palveli minua. Siinä seisoin. Tuli miehiä ylämaista virtoja myöten, tuli miehiä suvannoilta sauvoen pitkässä jonossa. Ja tyttöjä pihamailta kirjavin koltein ja naisia — — äitini näköisiä. He kumarsivat kaikki ja hyvänä pitivät. Sillä — — olinpa tehnyt teon, joka heidät oli vapahtanut pelosta ja vaivasta —

PÄIVÖ. Niin, nehän ovat sellaiset vain lapsien näkyjä. Niiden lisäksi en ole tehnyt mitään, vain huokaillut turhaan — — (Katsoen käsiään, katkerasti.) Ja ranteissa köysien jäljet kuin varkaalla.

RAUNI (jaksamatta enää itseään pidättää painautuu Päivön polvea vasten, ottaa tämän kädet, suutelee niitä). Suutelen jäljet — suutelen ja — — hoitelen —

PÄIVÖ (tuskan ja riemun välimailla). Rauni — — miksi tuletkin päivä päivältä luokse ja päivä päivältä pakenet?

PÄIVÖ (ottaa Raunin syliinsä, nousee). Se toista — — toista ja vanno —
— Maarian nimessä!

PÄIVÖ (saaden takaisin koko elämänvoimansa, pitäen Raunia kädestä). Rauni, nyt tiedän: tästä alkaen olen päivisin näöltä nöyrä kuin syksyinen lammas ja yöt — — kuulostan hirrenmalosta Maahisen ääntä, sen, joka lupaa ihmeellisiä töitä, kun kauvan odottaa ja uskoo mahdotonta.

RAUNI. Ja minä, itseäni varjelen sinulle. Olen illoin kylmä, tuntoa vailla ja päivällä ruma ja raihnas. Vainajan sylinannosta iloitkoon — —

PÄIVÖ (vetäen Raunin lähemmäksi). Vainajat muille, koko kylälle kuin korvesta tulleet hiljaiset haamut. Ja toisillemme: kuin raikuva joiku, jota muut eivät kuule. (Seisovat lähekkäin, mutta eivät enää kädestä pidellen, toisiaan katsoen riemukkain ilmein.)

XVI KOHTAUS.

HENRIK (pysähtyy korokkeella, Päivön ja Raunin kavahtaessa kauemmaksi toisistaan, tuimasti). Tikka ja toukkako? (Ikäänkuin pyyhkäisisi menemään ohi mahdottoman ajatuksen, naurahtaen leppoisasti.) Taisi olla vain varpusen poika ja peipponen pesässä. (Päivölle.) Mene, hae Johanna ja Niklas tänne ja itse palaa myötä.

HENRIK (Raunille). En turhista kysele. Mutta yksi on varma: jos ken sanankin lorukieltä sinun korvaasi visertäisi, on kuoleman oma. (Menee oikealle, avaten oven, isälleen.) Isä, jaksanet tulla. (Palaten takaisin, lähestyen Raunia; leppoisasti.) Sinä hoikka ja kaunis, älä pelkää — — (Leikkiä laskien.) Hyvä on peukaloisen lentää suuren linnun kohottimilla. — Nyt mene Toste-munkin pakinoille ja sano, että on ristittävä poika, se kaunis poika.

XVII KOHTAUS.

HENRIK (isälleen, ohjaten päällikön-istuimelle). Istunet, taatto, neuvojaksi. Tuomitse, käskenkö suvullemme oikeita tekoja.

XVIII KOHTAUS.

Päivö ja Niklas tulevat edellisen repliikin aikana ulko-ovesta ja hetken kuluttua vasemmalta Johanna.

HENRIK (kääntyen Niklaan puoleen). Unari on otettava takaisin ja myös sen itäranta on tehtävä pirkkojen veromaaksi. Sinä lähdet sinne, Kemiläissaareen, nyt kesäksi ja syyspyyntiin. Urki kavalan Sarren aikeet, mutta varoen. Tarjoa sopua, jos suostuu lahjanahkoihin ja lisää kinkeriveroa, muuten uhkaat tulella ja sodalla. (Silmäten juuri saapuneeseen Johannaan.) Siltä varalta, että ei taipuisi Sarre, vaan vehkeilisi karjalaisten ja Novgorodin vihavenäläisten kanssa, olen luvannut Johannan käden Haalogalannin maavoudille — —

MATHIAS (varoittavalla äänellä). Johanna, miehet tahtonsa mukaan, naiset käskyn mukaan, se on meidän suvussamme laki.

HENRIK. Ensi pyhäinmiesten päivänä ahkiossa makaat, Matarenkiin mukanani lähdet. Siihen saakka tottelet, ei muuta.

HENRIK (Päivölle). Sinusta käyn tekemään miestä. Ensin pääset raatamaan, sitten vasta tekoihin. Lähdet vielä tänään sysmäisille takamaille. Siellä on kaadettava juhannuskasket. Mukaan tulee loismiehiä ja orjia. Mutta sinä et joukkoa käske, vaan Järkä, joka saa pitää huolen siitä, että raadat aamusta iltaan. Sinun on aika tottua pirkkojen tapaan: on kuultava päällikön sanaa.

HENRIK. Muuten: Niklas jää tänä vuonna kotomieheksi, isännöimään taloa.
— Taatto, olenko neuvonut sukuamme oikein?

MATHIAS. Oikein. Elonsaantiin, veronsaantiin, riistaa ja kunniaa taloon läpi autiomaitten, siinä on valtapirkkojen ikuiset käskyt. (Nousee.) Ja kaikille teille: poikani, tyttäreni, muistakaa: suvun kesken on sovinto laki, vierahille riita ja viha.

TOINEN NÄYTÖS.

Näyttämö sama kuin edellisessä näytöksessä. — On tultu syystalveen. Ovesta näkyvä maisema lumen peitossa. Tuvassa pari pientä muutosta: Vuodepäädyn luona olevalle penkille on levitetty laaja talja. Kattoparruista riippuu vitjoista pahkakupin muotoinen lamppu, joka sytytettäessä palaa vain pienellä tulella. Peräpöydällä on korkea rautainen kahden kynttilän kynttiläjalka kierteisine tankoineen ja lintukoristeineen.

Pukuihin nähden on huomattava seuraavanlaatuiset muutokset: Miehillä on turkkeja tai ylemmillä turkisreunaisia viittoja. Niin on nyt Henrik Kurjenkin punainen päällikköviitta turkiksin reunustettu. Naisiin nähden on Johannan puvussa tapahtunut huomattavin muutos: hämäläismallisen puvun sijasta on hänen yllään nyt myöhäiskeskiaikaista, länsimaista mallia oleva, tumma röijyhame.

On aamu. Ulkoapäin suljettava akkunaluukku on kiinni. Näyttämö on täysin pimeä.

I KOHTAUS.

Mathias Kurki istuu kunniaistuimella. Hetken hiljaisuus. Vasemmalla käy ovi, kuuluu liikettä. Hetken odotus. Taka-alalla syttyy tuli. Johanna sytyttää pöydällä kynttilät. Siirtyy keskemmälle ja sytyttää kattoparrusta riippuvan pahkalampun. Tulen valossa huomaa, että hänellä on poskessa vielä tulehtunut, punertava arpi, joka lyö kalvenneisiin kasvoihin riutuneen, mutta entistä päättävämmän leiman.

JOHANNA (huomaa isänsä, huudahtaa säikähtäen, melkein kuin aaveen nähden; tulukset putoavat vielä ylhäällä olevasta kädestä kolahtaen lattiaan).

JOHANNA. Taatto? Pimeässä yössä — kuin haamu — — syytä pelästyä — —

JOHANNA (hiljaisesti, mutta taipumattomasti). Syytä on käydä kalpeana täällä.

MATHIAS. Syytä on, sinulla. Parempi vielä, jos ymmärtäisit punehtua häpeästä. Niinkuin poskellasi tuo verenruskea häpeän arpi.

MATHIAS. Vaikene, jotta en löisi sinua kirolla! — Jokaisella Kurjella on kuolinvuoteellaan arpia sata. Mutta jokaisesta niistä on lyöty haavoja sata — — suvun puolesta. Sinä löit sukua vastaan! — Omalla kädellä kasvojasi teloit, sinä itsemurhaajan äpärä. Siksi on tuo raadanta ihossasi häpeän merkki.

JOHANNA. Naisella ei muuta voimaa kuin haavoittaa — — itseänsä luonnottomia käskijöitä vastaan. Minä voitin.

JOHANNA (voitonriemuisesti). Sillä juuri voitin. Arpikasvoa morsianta ei näytetä kosiomiehelle, sen tiesin.

MATHIAS. Mutta veljesi täytyi syöttää maavoudille valetta vastoin Kurkien tapoja. Etkä häistä sittenkään pääse. Sillä tuollaiset naarmut — — ne himmenevät.

JOHANNA (uhmaten). Entä, osannen verelle tien vielä — — kaulaluiltakin avata.

MATHIAS. (nousten; kamalassa vihassa). Maahan sinä kalttopäinen tytär!
(Horjahtaa, tapaa ryntäitään, saamatta henkeä.)

JOHANNA (tuskalla). Jos taipuisi varsi, ei muuttuisi sydän. (Huomaa isänsä hoippuvan, rientää tukemaan.)

JOHANNA (hätääntyneenä, tukien isäänsä ja vieden tämän vasemmalle, laskien penkille lepäämään). Autan — — hoidan — — tänne. (Vaipuen penkin viereen.) Jos tahdot, menen luostarin suojaan. Mutta — — ethän tahdo — — armas taatto — — ethän vaatia voi — — Puhtaalle miehelle annetun sananko söisin?

MATHIAS. Istumaan — — (Päästyään Johannan avulla istuvaan asentoon; laskien toisen kätensä maahan lyyhistyneen Johannan olalle.) Tytär, kuuntele vielä — — Usein — — pimeinä öinä, kun makaa talo, haparoin tänne ja istun tuonne — — kunnian istuimelle. Silloin — — näen pimeässä, tapailen käsivarsillani Ruijan rantoja myöten ja hyväilen isiemme lepokuuset kaikki idästä länteen. Ja he tulevat, nuo harmajat haltiat —. Niille haastelen ja haastelevat hekin. Minkä tietävät enemmän, sen sanovat, minkä vähemmän minä, sitä kyselen. Kerran, kun sinun syntymäyönäsi itsekseni napisin odoteltuani turhaan pätevän pojan ilmoille tulevan, silloin ne hymisivät aamuiseen hämärään: "Minkä miehellä arvet, sen naisella kärsimyksen askeleet." Ja minä lakkasin napisemasta. Lakkaa sinäkin, tytär. (Nousten.) Älä saata taattoasi häpeään. (Lähtee kulkemaan kohti oikeanpuolista ovea. Silloin akkunan ulkoluukut avautuvat ja valo tunkeutuu kuultavana kultana ruutujen lävitse; pysähtyen, Johannalle.) Tänä yönä he — — jumalat vaikenivat. Mutta — — (viitaten akkunaan) sinulle he tuolla — — aamussa puhuvat. Muista mitä sanoin ja kuuntele. (Poistuu oikealle.)

JOHANNA (on istuutunut hiljaa vasemmalle jakkaralle; isän mennessä, puoliksi itsekseen). Kuuntelisinko — — toista ne neuvovat minulle — — kärsimyksen lahjaa.

II KOHTAUS.

NIKLAS (avaten oven, kääntyen pihalle päin). Hoikan poika, mitä kurkit ja kierrät! Tuo tuopilla olutta! (Astuu sisään; katsoen ympärilleen.) Onpa tyttärillä kummia tapoja. Ulkona seesilma aamu, täällä akkunaluukut kiinni? Ja kynttilät paistaa kuin Henrikin messussa? (Sammuttaa kynttilät, panee jousen seinänaulaan, istuutuen pöydänviereiselle rahille, ottaa käteen lakkinsa, jossa törröttää pari metsonsulkaa; tarkastellen sulkia.) Onpa vielä — — onpa niinkin metson pyrstösulissa valkoinen hipukka. Ja niin kauvan ei tule maailman loppua, anovat vanhat. Mutta jatkuupa ensi kesänä halla ja nöyrät vuodet — — ei kasva muu kuin pettu, ohdakkeet ja orjantappurat.

NIKLAS. Vähän sinnepäin, mutta sydämeltä toista maata. Tanssivatkin, kuin tytönlylleröt ja heitukat, mutta — — kuoleman tanssia.

III KOHTAUS.

HOIKKA (asettamassa tuoppia pöydälle). Ihan kuin jutaisi hitaasti ajohärkien raito — tuolla pohjatuulen puolella.

NIKLAS (ottaa tuopin käteensä). Turhia löpiset. Kuka pohjasta tulisi.
Miehet ovat jo kahdenkin päivänmatkan päässä. (Juo tuopista.)

HOIKKA. Aittamäeltä kuulostin. Ja harvakseen kuului kellojen pauke. Mutta eellimmäinen taisi ajaa laukaten, sillä väliin kantoi korviin kokonainen pouke ja pauke.

NIKLAS. Hörhistelet tyhjää ilmaa. Vie piioille linnut ja käske kyniä.
(Nousee.)

NIKLAS (siirtyy Johannan luo penkille istumaan). Näin vuoren laidalla keijavaisten lauman. Kuin sumuisilta hattaroilta ne näyttivät aluksi. Sitten — — kuin valkeat liennepilvet ne hiljaa kulkivat vaaran laelta rinnettä alas. Äkkiä alkoi tanssi. Liehuivat hienoiset helmat, sumun lomitse paistoivat kalpeat otsat ja kiilsivät prinsessain rinta- ja otsakoristukset. Hunnut ja laahukset peittivät tummaa metsää kuin enkelten välkkyvät siivet. — Hoikkakin hihkaisi ilosta keskellä jänkää ja haki turhaan ammuttua nuolta. — Katsoin ja myhäilin. Mutta silloin alkoi kirkkaammin paistaa takainen taivas. Ja paljastui katala houkutus. Eivät olleet prinsessoita eivätkä taivahan enkeleitä. Riettaan ja Kalman enkeleitä ne olivat. Käärinliinoissa tanssivat. Sitten: ohenivat, hoikkenivat kuin sininen lanka, taipuivat kuin miehenmittainen jousi. Ja maailma musteni: ampuivat ruttonuolet tuhansista jousista. Ukoniilit, pistokset, vaaksiaiset ja mustat matoset lensivät vuorelta alas ja hukkuivat jänkään, metsään ja halmemaille kauvas. Niin ne Manalan hämähäkit ja höyretyiset kuolemaa levittivät. Keväällä se nousee ruttona maasta eikä kasva pelto, porotokat sortuvat tautiin ja kalat pakenevat syviin vesiin. Saat nähdä: pahempaa tulee vielä kuin mennä kesänä.

IV KOHTAUS.

Ulkoa kuuluu poronkellojen ääni, ovi temmataan auki, ja sisään astuu tuohtuneena Järkä, joka jättää oven jäljessään auki.

JÄRKÄ (Niklaalle, joka on noussut kellon äänen kuullessaan ja astunut peremmälle). Päämies sai haavan — — syvälle reiteen upposi nuoli.

V KOHTAUS.

JÄRKÄ. Mitä nimeltä lienee, mutta kohta kannetaan päämies tänne. Olisi tarpeen rautaheinää ja muuta kylmänvihojen ajamiseksi haavasta. Pääsi pahenemaan, kun ei suostunut kotiin ajettavaksi, ennenkuin tönkäksi sinertyi ja hangelle taintui. (Siirtyy pöydänviereiselle penkille istumaan.)

NIKLAS (naisille). Tuokaa rautaheinää ja muurahaisviinaa. Minä menen vastaan. (Poistuu ulos.)

RAUNI (seisoo hetken hiljaa, siirtyy vuoteen lähelle, vetää hitaasti ajatuksissaan vuoteen reunaraanut syrjään; Järkälle, äkkiä). Missä on Päivö?

JÄRKÄ. Hangella maannee tai — — tänne pyrkinee, jos säilyi ansasta elävänä. Ei aavistettu mitään, hitaasti kukin juovatti ajokkaallaan yhteistä uraa. Äkkiä — oikealta tuli vonkuen lapinnuolet, härkiä kaatui, reuhtoivat toiset, ja samassa työntyivät vasemmalta Aimolan keihäsmiehet. En nähnyt Päivö-päällikköä, mutta — —

RAUNI (melkein huutaen tuskasta). En tahdo kuulla! Sitä kuoleman-puhetta en usko — — (Kuuluvat uudet poronkellot pihasta.)

RAUNI (edeten etualalle). Tänä yönä näin unessa toista. Oli tulessa päällikkövaippa. Kuin punainen pilvi se taivasta kiersi ja aleni, hänen hartioillensa aleni — —

VI KOHTAUS.

Kainaloista tukien Niklas tuo Henrik Kurkea ulko-ovesta, Järkä seuraa, ja vasemmalta tulee Johanna lääkeaineita kädessä.

HENRIK (Niklaan aikoessa johtaa hänet vuoteelle). Ei sinne — — ei kuolinvuoteelle vielä. (Hänet saatetaan ja asetetaan kunniaistuimelle.)

JÄRKÄ (on ottanut Henrikin harteilta turkisreunaisen punaisen päällikkövaipan ja vie sen oikealle seinänaulaan).

HENRIK. Loitommas. Pois turhat voiteet. Niklas, tuli taulaan ja kärvennä haavaa.

HENRIK. Järkä — — Keriolainen lähteköön, kerätköön loismiehet omilta mailta ja tuokoon taloon. Sinä — — ota paras ajokas. Tornion kauppakunnan päämies on tällä haavaa Pirkkiössä. Aja oikoteitse — — vaadi apua. Lähde.

NIKLAS (lähestyen makaavaa). Nyt, veli, pure hammasta. (Hoitelee sairasta selkä katsomoon, joten sairas peittyy melkein näkyvistä.)

VII KOHTAUS.

HENRIK. Lie päällikkö-synty, ei päämiehen mieltä, ei muotoa. Kerran sai maistaa kellarin hometta, siitä jo säikähti, sai orjan muodon ja orjana raatoi koko kesän. Syksyllä kumarassa palasi, nöyränä katsoi — — kuin vuohen naamasta haleat silmät. Nyt matkalla vaijeten nahjusteli, rahvaanmiesten jonossa pysytteli, noutaen pienempäinsä mieltä kuin alamittainen kolkkamies riistatiellä. — Olisin poikaa veljenä pitänyt, jos olisi kesäinen raadanta jäykistänyt niskaa tai — — olisi urotöitä pyytänyt. Mutta ei — — hän on mieleltä melto ja unessa kulkee.

MATHIAS. Katsotaan, katsotaan, ei tuomita vielä. Mitä lienemme tekoja tehneet, sen nuorina — — unessa olemme nähneet. (Kääntyy, kulkee kohti oikeanpuolista ovea.) Samassa alkaa ulkoa kuulua Voittajain laulu:

    Kaulaluillamme Kalma,
    vierellä Manalan alho.
    Ylätse löimme,
     vihamiehemme alatse.

NIKLAS (on heti laulun alkaessa avannut ulko-oven ja siirtynyt portaille kuuntelemaan).

HENRIK (joka on ponnistainut melkein istuvaan asentoon). Pakolaiset eivät laula — —

Kulmaluillamme voitto, vierellä tekojen kalpa. Ylätse löimme, vihamiehemme alatse.

VIII KOHTAUS.

PÄIVÖ (tullen suoraan keskinäyttämölle; säteilevänä). On ansa poikki, sen tein!

NIKLAS (lyöden kättä; sydämellisesti, remuavasti). Enkös sitä sanonut. Olit nykämä ja näkämä, nyt olet pokko ja pukama — — Miten pälkäästä pääsit, kerro!

MATHIAS (avaten sylinsä). Poikani, kuopus — — tule tänne — — (Syleillen.) Tulit vieläkin rakkaammaksi. (Siirtyy pöydän luo penkille istumaan.)

PÄIVÖ (seisoen korokkeella; puoliksi itsekseen). Tuli oikea hetki — — minulle yksin, sen tiesin — — (Siirtyy keskinäyttämölle.) Sen Maahinen toi — — (Katsoen Henrikiin, kuin kostaja.) Ja ranteista jäljet on poissa — —

HENRIK (kurkottaen kättään). Veljeni, taatto arvasi oikein: loit unesta selkeän teon — ojenna kätesi kuin miehelle mies, (Kättelevät.) Ketkä köysiin sitasit? Onko Aimola mukana?

PÄIVÖ (lyhyesti). On. Tosin köysiä vailla, sanansa antoi ja piti. Lisäksi erämaitten hämäläisiä joukko ja lappalaisia muutama. En katsonut, keitä.

NIKLAS viittaa pihalle, tulee takaisin, istuutuu ovensuun lähelle seinäpenkille.

IX KOHTAUS.

AIMOLA. Maksoksi häpeästä, jota minulle mittasit liialti, päämies.
Kestänen sitä lajia kapan verran, en kokonaista kielollista.

AIMOLA. Ei kummempia kuin vanha tapa: jos ei annettane suostuteltua neitoa pätevin lunnain, on miehen omansa ryöstettävä. — Tosin arvasin väärin: ei ollut sisaresi raidossa myötä, kuten olin tietoja saanut, ja iskin turhaan. Mutta aikeessani pysyn, eikä ole se kapinaa, vaan oman toivottuni mieltä myöten tekemistä.

HENRIK. Ei kielletä: on suostutellun ryöstö vähemmän kuin kapina. Mutta — — nostit heimon, erämaitten hämäläiset, alamaiseni. Se on, mies parka, veristä kapinaa.

AIMOLA. Kapinaksi väitä, jos haluat, en omaa päätäni pelkää. Mutta tuomitessasi muista: vain minun on syy ja vastuu. Sukuni miehet liittyivät minuun saadaksensa vallastasi vapaaksi kukin miehen osan metsää ja raatamansa pellot. Ne lupasin heille, ja ne kuuluvat heille. (Viitaten Päivöön.) Niin ajatteli viime kesänä nuori päällikkökin, viimeöinen voittajani — —

PÄIVÖ (kuin hätkähtäisi oman ajatuksensa edessä; joutuu ponnistelevain ajatusten valtaan).

X KOHTAUS.

Anundi Sarre, rikkaasti puettu lappalaisvanhus, tulee ulko-ovesta kädet köysissä, Keriolaisen tuomana.

KERIOLAINEN. Päämies, täällä se on, se oikea mustakettu, käperteli piilossa tuhkanaamojen takana.

HENRIK (viittaa Keriolaisen jättämään Sarren, Keriolaisen kääntyessä poistumaan). Keriolainen, mitä sait aikaan?

KERIOLAINEN. Sana kiertää. Loismiehiä kertyy par'aikaa tanhuat täyteen.
(Vetäytyy taka-alalle.)

HENRIK (Sarrelle). Noo, Anundi Sarre, tulitko tuomaan lahjanahkoja, jotka lupasit veljelleni, vai suorittamaan kinkeriveroa, jonka jätit maksamatta? Vastaa?

PÄIVÖ (ponnahtaa pystyyn, päästettyään köydet; lämpimästi). En tuntenut sinua — —

SARRE. Tuntematta paras, jos lienet sarvekas hirvas, kuten toratanterella näytti.

SARRE. Niklas-päällikölle lupasin: "Kun on entiset lahjat myöty tai syöty, toki uusia antanen." Toissa talvena kauneimman vaatimeni vasan lahjaverona maksoin. Se oli tyttäreni tytär — — ei ole, kuulema, vielä myöty eikä syödyksi saatu.

SARRE. Ryöstönalaista on ollut — sen muistanet — lantalaisten päämiehille niin lahjavero kuin määrävero. Samaa lapinryöstöä kaikki.

HENRIK (nauraa hohottaen). Totta vieköön, olet Lapinkorven taitavin kettu! Entä kinkerivero?

SARRE. Sen ryösti kaksinverroin viime kevännä Keriolainen. Mitä jäljellä lienee, sen saat kinkerinä ahmia, jos sulla lie halua karjalaisten kanssa tyhjästä tapella.

HENRIK. Tyhjästä tai täydestä. Tänä talvena alkaa sota. Mutta sitä ennen — — (koskien reiteensä) tämä lapinnuolen iskemä vaiva vaatii verta. (Niklaalle.) Niklas, saat täyttää tuomion. Erämaitten hämäläisille keihäs kylkeen ja viimeiseksi — sinulle ytimiin, Juhani Aimola!

PÄIVÖ (nousee hitaasti ja uhkaavasti, mutta jää vielä vasemmalle seisomaan).

HENRIK. Ja viinahullut lappalaiset, ne selviävät parhaiten avannoissa. Suvannossa on niitä tarpeeksi. Uita tuhkanaamat nuoran silmukassa jään alla avannosta avantoon, kunnes ovat kasvoilta puhtaat kuin — vainajat.

SARRE. Teillä on nyrkki ja säilä, meillä on enemmän: salanuolet ja ruttonuolet, miehiä hukuttavat vuomat ja aapat, on pimeä tunturin yöpuoli, joka vie miehiltäsi järjen päästä, ja tuntureitten lomassa: kuolemankuiluja. On järvissämme pohjattomat saivovedet, joihin uppoo vihamiehen ruumis ja sielu. Etkö pelkää? Etkö muista Lapinnoitien voimaa? Ne nostavat Ruijantulet taivasta myöten Kallanpoikiin saakka ja uhraavat vaikka omat lapsemme pelastukseksemme — —

XI KOHTAUS.

RAUNI (hyväillen, hädässä). Isoisä — — (Henrikille.) Äitini isään et saa koskea!

HENRIK. Älä pelkää, Rauni. Ei ole koiran kuolema ruhtinaille varattu. Hän saa muuttua kotalappalaisesta kellarilappalaiseksi ja vapaaksi pääsee, kun suostuu ehtoihini.

PÄIVÖ (astuen esiin). Riittää. (Keriolaiselle.) Sinä viet vangit pois ja vastaat heistä.

HENRIK (Keriolaiselle, joka epäilee ketä totella). Toistaiseksi vie, mutta itse palaa.

PÄIVÖ (tyynesti). Vangit ovat minun. Minä ne tuomitsen tai tuomion jätän, tahtoni mukaan.

RAUNI (joka on saattanut isoisänsä oven luo, ja lähestynyt hitaasti Päivöä; rukoilevasti). Päivö, varjele kasvattajaani. (Siirtyy vasemmalle aikoen poistua.)

HENRIK (kulmat rypyssä, epäluuloisesti). Rauni — — et tullut vastaan, et hoitamaan haavaa — —

MATHIAS (nousten penkiltä). Naiset loitommalla vuottakoot. Nyt on neuvottelun aika.

MATHIAS. Poikani, haastelkaa sovinto sukuun, oikeutta molemmille.
(Poistuu oikealle.)

PÄIVÖ. Miehet ovat oikeassa. Lapinkorven hämäläisillä on oikeus saada täydeksi omaisuudekseen miehenosa riistamaata ja vierretyt kaskimaat. — Anna sisaremme vaimoksi Aimolalle, Meltauksesta tuntureihin saakka perustamme uuden pirkkalaisen kauppakunnan ja päämieheksi nuori lanko.

PÄIVÖ. Sarren kanssa sovinto. Hän on Raunin isoisä — — ja koko Unarin seudun päämies — —

HENRIK (pohjalla iva). Veljeni, siitä piti puhuaksemme, mitä vankeja haltuusi tahdot, ei sovinnoista ja liitoista. Ne seikat ovat tähän saakka kuuluneet suvun päämiehelle. Mutta — vangeista puhuen — mitä tahdot? Vieraiksiko taloon nämä — kapinan tekijät?

PÄIVÖ. Vapaiksi vangit! He ovat rikkoneet, mutta ennen heitä olet rikkonut sinä — julmuudella, kylmyydellä, luonnottomilla veroilla ja väärillä teoilla —

HENRIK (kuohahtaen, yrittäen nousta, mutta turhaan; viitaten Niklaalle ja Keriolaiselle). Te siellä — — täyttäkää — — tuomio!

NIKLAS (veljilleen). Toki heretkää tappelemasta. Jos varvikossa riekko saa haukan kynnet, mitä vaaraa siitä on kelopuussa istuvalle vanhalle haukalle?

PÄIVÖ (rientäen portaille; ulkona oleville). Keriolainen köysiin!
Voitetut ovat minun! Ja minua yksin on toteltava.

PÄIVÖ (palaten, viitaten oveen päin). Kuulitko? Onko aika keskustelua jatkaa?

HENRIK (lyötynä, kuin veljensä puolesta tuskaa tuntien). Veljeni, astuit väärän askeleen. Palaa, sukumme tähden palaa. — Olet mieheksi tullut, sen näen. Et käskyyn taivu, toki järkeen taivu. Kuule tarkasti, mitä haastan: Mitä ovat saaneet aikaan tähän mennessä Pirkkalan ja Rengon miehet? He valloittivat eteläisen Pohjan, he tallasivat tien ja tolan Lapinkorpeen saakka. Me olemme uria aukoneet Ruijaa kohti. Mutta työ on kesken. Me elämme vihollismaassa, emme rauhan. Lännessä norjalaiset, jotka eivät tyydy verottamaan vain omia orjes-poikiansa, vaan himoitsevat lisäksi tämänpuolisia lapinmaita. Entä itätuulen puolella? Karjalaiset ja novgorodilaiset vaativat verotusoikeutta Kainuun mereen ja Pyhäjokeen saakka. Meidän on taisteltava, polvesta polveen. Ja tätä taistelua varten: yhden suvun hallittava, ei monen.

PÄIVÖ. Hallitkaamme, mutta ei veronalaisia näännyttämällä ja omia heimolaisiamme sortamalla. Tulet voimakkaammaksi, jos säästät ja annat oikeutta enemmän.

HENRIK. Vaadit luonnottomia. Toiset osansa nälällä ja vaivalla, me osamme haavojemme tuskalla ja päällikkö-tahdollamme. Tämä on ollut tähän saakka kaikille pakko, ja on vieläkin.

PÄIVÖ. Olet Lapinkorven verottaja Ruotsin kuninkaan luvalla. Ja valtasi merkiksi kannat (osoittaen seinällä olevaa viittaa) tuota punaista viittaa. Mitä vastaat lapinvoudille, jolla on oikeus panna raja luonnotonta lapinryöstöä vastaan?

HENRIK (vakavasti, melkein murheellisesti). Päättömiä hoilattelet, poika. En vastaisi sanaakaan, jos ei olisi vaarassa suuri ajatus. Istu, veljeni. Nyt saat sen kuulla, ja uskon: olet kasvava sen mittaiseksi.

HENRIK. Sen verran puhuit tosia, että Ruotsin kuninkailta on meillä kirjat. Mutta ne eivät ole enempi kestäneet kuin — — kirkkoherran kirjan lehti. Miten ovat Ruotsin päämiehet meitä auttaneet? Ei miekalla tai rahalla, vaan syömällä kuningaskirjojensa sanoja. He näpistelevät oikeuksistamme toisen toisensa jälkeen. Samaa maata on lapinvoudin urkkijavirka. — Jos jäämme odottamaan, pääsemme pian mekin vieraitten herrojen ruokapöytään pääsiäispaistiksi. — Oletko tietänyt tämän? — Et. Osaatko neuvoa teon, joka pelastaa vaarasta jäämit, niin lakeuksien tällä kuin tuolla puolen? — Siihenkin vaikenet.

NIKLAS (nousten, lähestyen). Ei vaikene poika, kun saa kuulla. (Henrikille.) Mistäpäs tietäisi, se on taattomme miehuuden päivien ajatus, ei ole siitä enää nuorimmille haastellut. (Päivölle, innostuen.) Se on semmoinen ajatus, että korkeampi nousee pirkkojen pojille honkahuone kuin on Turussa kirkko tai ylimmäisen papin linna. Sen seinät loistaa kristallilasista — — kuin majavan komisko kiiltävän jään alla. Ja katossa palavat illasta aamuun lamput kuin seulajaistähdet, ne paistavat kuin ilta-aurinko napamerellä jäävuoriin. Mutta tornissa — sen linnan sadassa tornissa aamusta iltaan vankuu kupari ja vaski. Sillä yötöntä juhlaa siellä vietetään. Ja me pojat siellä tanssitaan koreitten maahiaistytärten kanssa, valkeaveristen ja punaveristen kanssa.

HENRIK (heltyneenä). Niin, veljeni, sellainen on meidän rakettava. Nyt on meillä päällikön istuin, silloin on meillä valtaistuin, nyt on pirkoilla kauppakuntia neljä, silloin on valtakunta, yksi ainoa valta ja voima.

PÄIVÖ (on noussut, kuin ajatuksen suuruuden edessä hiljentyen).
Sellaistako ovat isämme aatelleet? Se on kaunis ja paistava ajatus — —

HENRIK. Se on kantataaton näkemä, se on hänen poikiensa kantama virrasta virtaan lakeuden yli. Veljet, nyt on kyettävä sanomaan: meidän on se tekemä. — Nyt juuri on parhain ja viimeinen hetki. Ruotsissa ovat talonpojat herroja vastassa, ja kuninkaan käsi on heikko. Helppo on nyt samota virrasta virtaan Pirkkalaa ja Hämeenkangasta myöten ja heittää vaakunaheitukat satulasta alas.

HENRIK. Mutta — — sitä ennen on tehtävä selkäpuoli selväksi. Perä-Pohja on tallattava rautaisella korolla. Jokainen niska on taivutettava tai — katkaistava. Verot on kiskottava orvaskettä myöten. Ja karjalaiset paiskattava Sodankylän taakse. Lienen oikeassa?

PÄIVÖ (kiihkoisasti, tuskalla). Aatos on kaikista unista kaunein, siihen uskon. Mutta — — miksi löitkään uskon tekoon ja voittoon! Taistelutapasi on väärä! Jotain siitä sydämeni kieltää — —

HENRIK. Ei auta tässä melto sääli. Ken nälkään nääntyy, se nääntyköön, ken korpeen jää, se jääköön. Lujimmat jatkavat matkaa.

PÄIVÖ. Viime kesänä sain maistaa raatajan elämää. Söin heidän leipäänsä, se oli pettua. Tein samaa työtä, ruumista peitti aamusta iltaan nihkeä hiki ja uni oli kuoleman-näkyjä. Ja he viersivät palavalla maalla kuin käsissä kahleet ja silminä punaiset renkaat. Niilläkö tappelet? Vai erämaan miehillä, jotka vihaavat sinua?

HENRIK (ärtyen). Tottavieköön — — ei ole sinua siitettäissä tehty poikaa, vaan äpärä.

PÄIVÖ. Mikä lienenkin, sen tiedän: vaivaisilla ei valloiteta maailmaa.
Mutta — — tehnet tahtosi mukaan. — Kuitenkin: en voi jäädä tänne — —

PÄIVÖ (epäröiden, tuskalla). En tiedä tai — — (Kuin löytäen pelastuksen tien, hetken vaitiolon jälkeen.) Yksi on pelastuksen tie — — kuuntele minua: jos täytät erään pyynnön — — se lunastaisi varmaan meidät molemmat ja minun sieluni ahtaasta hädästä —

PÄIVÖ. Anna Unarilla päällikkö-valta minulle. Takaan, että verot saat kantaa Lapin oikeuden mukaan. Ja — — karjalaisia vastaan en taistelemasta herkene. Otan mukaani erämaitten miehet. (Puoliksi itsekseen.) Vain sodassa voin sydämeni kuolettaa — —

HENRIK. Minäkö heittäisin uhatuimmat riistakentät kapinoitsijoitten haltuun?

PÄIVÖ (yhä kiihkeämmin). Minä vastaan heistä, he tottelevat minua. Myönny, veljeni, ennenkuin on myöhäistä meille molemmille. Nyt vielä jaksan luopua — — itsensä Neitsyen suomasta ilosta, ainoastani. Äsken, tullessani tänne, olin valmis tekemään mieltäni myöten, niin, vaikkapa päällikköviitassasi kantamaan onnenosani pois. — Nyt seison tässä, usko, veljeni, nyt tuskien tarhassa seison — minä yksinäinen poika ja halajan vain kuoleman haavaa — — isiemme suuren ajatuksen tähden. Viimeiseen hengenvetoon saakka sinua autan, jos nyt ymmärrät vaivatun mieleni — — viimeisen rukouksen — —

HENRIK (synkistyen; sokaistuen kamalasta vihasta, mutta ääni matalana; hitaasti, melkein käheästi). Alan ymmärtää. Sinä suostutuskäärme! Olet sittenkin myrkyllisintä lajia. Minun puustani olet tiaista houkutellut — — viikosta viikkoon. Näen sydämesi pohjaan saakka. Kiitä jumalaasi, ettei jalkani kanna — — että inhoan nähdä veljesverta — — kotomme permannolla. — — Nyt himmene täältä, korea valhe. (Päivön yrittäessä vastata.) Ei, älä sanaakaan haasta. Vaatteesi riisu, ovesta painu, kerjää orjalta repaleet, kerjurina kierrä ja einettä kynnyksillä anele. Hiljaa! Pane kielesi lukkoon, älä nimeäsi missään mainitse. Lähde — —

PÄIVÖ (raivostuen). Lähden. Mutta harteilla valta ja viitta! (Ryntää oikealle, korokkeelle, seinällä riippuvan viitan luo.)

HENRIK (nousee tuolista kättensä varaan, Niklaalle). Lävistä! (Viitaten ovipieleen.) Tuo seinältä jousi!

NIKLAS (tietämättä mitä tehdä, lähestyen Päivöä). Tätä älä tee. Olet minulle veljistä rakkain — — mutta tätä älä tee!

HENRIK (painuen takaisin istumaan). Epäiletkö sentään? Eikö ole saatanakaan kylliksi katala.

XII KOHTAUS.

RAUNI (ovelta; hurmioituneessa mielentilassa). Päivö, se on sinulle määrätty, unessa sen näin — älä pelkää! (Tullen keskinäyttämölle.) Nyt on Maahisen hetki ja minä olen murtuva ruoko. — Ja poika on minun! (Rientää vasemmalle.)

PÄIVÖ (riistää viitan seinältä, heittää sen harteilleen ja rientää portaille; ulkona oleville). Jokaiselle miehen osa riistaa ja maata, ken seuraa minua! Minun on valta ja punainen viitta!

PÄIVÖ. Loiset, erämaan miehet ja lappalaiset, matkalle ja ottakaa myötä päällikköteltta! (Palaa tupaan, Henrikille.) Et tahtonut rauhaa, sait sodan. Minulla on valtakunta Unarilla. Se vaivaisillasi takaisin valloita, jos voit.

XIII KOHTAUS.

RAUNI. Jätitkö sinä Sarrelle hänen ainoan vaatimensa vasan? (Painaa poikaa rintaansa vasten.) Tämä on minun! Ei kenenkään toisen. Sinulta lie muotoa puolet, ei muuta. (Kääntyy menemään; läheltä ovea.) Sitä puoltakin opetan poikani vihaamaan! (Poistuu ulko-ovesta.)

PÄIVÖ (Henrikille). Syötit häpeää, nyt olet takaisin saanut. (Poistuu ulko-ovesta.)

HENRIK (ponnistaa kaiken voimansa, nousee, astuu pari askelta, kaatuessaan keskinäyttämölle). Veljeni!

XIV KOHTAUS.

XV KOHTAUS.

JOHANNA (on suoristunut; korkeana, Aimolaan katsomatta.) "Jos kääntynet kehnoksi teoilta, en taitu, en taivu, vain ohitse katson." Niin olen sanonut. Ja nyt olet kehnompi kehnoa miestä.

AIMOLA (aikoo tarttua Johannaan, pysähtyy). Ei, en voi — — seisot kuin syksyinen kanerva jäisessä puvussa. En koskea voi — — en tahdo. Mutta — sen tunnen — olet suostuva kerran. (Poistuu.)

KOLMAS NÄYTÖS.

Esinäyttämö: Puolikas lappalaiskotaa, joka vie vain osan etunäyttämöä. Keskellä kotaliesi, takana kaaressa erisuuruisia kiviä. Ulkona on kevät, mutta mitään muuta valoa ei kodassa ole kuin kattoaukosta tuleva heikko himerrys ja kotaliesi, joka valaisee voimakkaasti vain kivillä istuvain kasvot, mutta jättää kaiken muun melkein pimeäksi.

I KOHTAUS.

Kivillä istuvat seuraavat lappalaiset: Jantukka, tietäjä, sekä Torajainen, Naiho ja Pieska. Jantukka istuu keskimmäisellä, suurimmalla kivellä ja hänen oikealla puolellaan oleva kivi on tyhjä. Kaikilla on parrattomat lappalaiskasvot. Keskustelussa on tiheästi lyhyitä, äkkiä katkeavia pausseja. Jokainen puhuu kuin itsekseen. Vasta Sarren tultua kääntyy keskustelu paikoitellen vilkkaammaksi ja "tavallisemmaksi".

NAIHO. Eivät herkene. Toisiansa vastaan tappelevat — kuin taalojättiläiset ennenmuinoin.

PIESKA. Tapelkoot. Alahalla tappelevat, me ylähällä, turvana keropäinen tunturi.

TORAJAINEN (Jantukalle). Mitä neuvot, tietäjä? Mitä vastasi lompolo, kun haastoi Kelontekemän seita? Vai vaikeniko jumala?

JANTUKKA (hitaasti). Kyllä haastoi kuukumankirjava jumalan seita. Alla lompolo vapisi, myrskynä karjui ja tietoja nosti. Ne kuuntelin kaikki.

TORAJAINEN (äkkiä, kuin kauan kysymystä itsekseen pohdittuaan). Kumpi voittaa? Nuorempi vai vanhempi?

TORAJAINEN. Ka, paras silloin, kun ovat sarvistansa metsänsolkeen juuttuneet ja puskevat, pääsemättä irti.

NAIHO. Oikein. Ja nyt ovat lantalaissikiöt metsänsoljessa, sarvenjuuret verillä. Saamelaisten kosto on tullut.

II KOHTAUS.

SARRE. Vanhempi on tullut, iskee veljeänsä takaapäin. Ja nuorimuksen rinta on karjalaisia vastaan. (Istuutuen Jantukan viereen kivelle.) Olin karjalanmiesten pakinoilla.

SARRE. Harteillamme on kolme vierasta voimaa. Jos kaksi sortuu, aina yksi jää. Lempein on niistä nuorimuksen valta.

JANTUKKA. Näet vaaksan, et virstaa. Olet oman tahtosi tolalla, et laella, jolla seisoo lapinlasten heimo ja sen kohtalo isästä poikaan. Nuorimus on saatettava tuhoon, sillä se on sankarin lajia.

JANTUKKA. Toiset taivuttavat niskan ja voittavat meiltä vihan, joka on lastemme turva. Sankari voittaa mielet ja sydämet, ja siinä on saamelaisten tuho. Ken vihasta luopuu, on luopio.

JANTUKKA. Olet Sarre rikkain, et viisain. Puolustat porolaumojasi, itseäsi, ja luopiosukuasi, et heimoasi.

JANTUKKA (nousee täyteen pituuteensa, jolloin hänen kasvonsa peittyvät hämäryyteen). Toista puhui jumalan seita. — "Mieshogieshen pojat" — se haastoi — "uhratkaa vierasta verta puolet ja puolet omaa, silloin lysmyy maahan luopioitten sukupuu, ja palvoskivenne seisovat iästä ikään". (Kääntyy toisten puoleen.) Ken nousee tätä tahtoa vastaan?

SARRE (epäröiden, pelokkaana). "Puolet vierasta, puolet omaa" — — mitä tarkoitat, tietäjä?

JANTUKKA. Samaa mitä myrskysi umpilampi jumalan käden alla: sinun luopiosukuasi, tytärtäsi, tyttäresi tytärtä ja tämän poikaa, siinä on puolet vierasta ja puolet omaa. Sinä olet valittu uhriksi antamaan oman veresi.

SARRE (valittavalla äänellä). Vuodata se suoraan — — täältä — — vanhuksen rinnasta — —

JANTUKKA (keskeyttäen; ylevästi; hurmiossa). Ei ole sinun kuolemasi uhri, vaan väistymistä. Vain teoista vaikein on uhri jumalan mieltä myöten. Se on seitapahdan voiteista pyhin ja kallein, makeampi viinaa ja rasvaa. Se on puhdas kuin synnyttäneen vaatimen silmä ja sen vuotavat pisarat — — kirkkaammat ovat ne linnunrataa ja taivaalla tulta. Mikä on uhrissa vierasta verta, on vieraalle myrkky, mikä omaa, on vieraalle kosto. — Jos et taivu, sammutamme lietesi, hävitämme kotasi, teurastamme elolaumasi lepytysuhriksi, jotta kaikkien lompoloitten rantamilla sauhuaa häpeäsi. Ja sinä itse: olet oleva luopio!

JANTUKKA. Ensi teko: Nuorimus on tahrattava. Sen olet jo tietämättäsi tehnyt. Teoista toinen: Nuorimus on saatettava rikokseen. Sen olet tekevä kieltämällä sydämesi. Kun on aika tullut, on jumala johdattava niin, että se seisoo sinun edessäsi kuin käsky ja vaatimus. Silloin, Sarre: muista tekosi! (Kaikille.) Poistukaa. (Lappalaiset poistuvat, Jantukka jää, liesi sammuu, tulee täysi pimeys, jonka aikana esinäyttämö katoo.)

(Päänäyttämö tulee esinäyttämön kadottua nopeasti näkyviin. Se on verkateltta, jonka takaseinässä on laajahko oviaukko ja jonka taustana on sininen tunturinhaamu. Vasemmalla on myös pieni oviaukko, josta päästään sivusuojaan. Sisustuksena on nahkoilla peitetty leveä rahi oikealla, lähellä keskinäyttämöä. Sen vieressä on matala, jakkara. Pienehkö rahi on vasemmalla etualalla, aivan seinäverhon vieressä. Taka-alalla muutamia jakkaroita. Seinämillä keihäitä ja jalkajousia sekä oikealla riippumassa päällikköviitta. Iltapäivän loistavan kirkas valo tulee katto- ja oviaukosta.)

III KOHTAUS.

PÄIVÖ (vielä näkymättömissä; poikamaisen iloisella äänellä). Rauni, Rauni! (Tulee oviaukolle, kurkistaa sisään kuin luullen Raunin olevan teltassa; jälleen.) Rauni! Missä piilottelet?

RAUNI (pistäen päänsä esiin vasemmalta; iloisesti). Älä siellä suurella äänellä hoilaa, pyypötä pienellä suulla. (Tullen esiin.) Poika on unessa — —

PÄIVÖ (riemua tulvillaan). Olen kuin oinas ja peura! Jos en kielellä saa, puhun käsillä. (Nostaen Raunin korkealle syliinsä.) Sinut nostan, kepeä-kenkä!

RAUNI. Päästä, päästä — (Päästyään maahan, Päivöä kaulasta pidellen.)
Taikka en erkane kaulasta ikinä.

PÄIVÖ. Emme erkane maailmassa täällä, emme vielä (viitaten korkeuteen) seulajaisten takana, vaikka käskisi Tuonelan Tuomas, tai houkuttaisi siipiniekka tytär.

RAUNI (leikkiä laskien). Entäpä, ylinen Neitsyt, jos ymmärkistään puoleesi katsahtaisi? Kuinkahan kävisi?

PÄIVÖ (osoittaen oviaukkoa kohti). Katso maailmaa: tunturit sinelle, ja varvikot laakson liepeellä punalle paistavat. Ja katso, kuin vaski on kallion kylki. (Palaavat keskinäyttämölle.) Se on meidän maailmamme. — Kuulitko äsken, miten haukkuivat Penno ja Tshalmu päin tunturin naamaa. Se oli vasta haukku! Se kaikuna roikaeli vaaralta vaaralle. Mutta tunturin sylissä pysyivät mykkinä taalojen haudat. (Istuutuu rahille.)

PÄIVÖ. Niin, vainajilla on lupa maata. (Tarmokkaasti.) Meillä toinen on käsky.

PÄIVÖ. Se on suuri ja raskas. (Heittäytyy huolettomasti pitkälleen; luottavaisin mielin.) Mutta — — kohta se paistaa kuin ylinen armo.

PÄIVÖ (ponnahtaen istumaan). Minä houkko ja hutilus! Sitä piti tulemani sanomaan, että pitosarkka oitis kiertämään. (Nousee.) Kannoin omassa mielessä juhlaa enkä muistanut, että koko leirille on juhla valmistettava. — Meillä on rauha!

PÄIVÖ (synkistyen). Veljeni? Sudet eivät ulvo rauhaa eivätkä saa. Maassa maaten miekan alla — — sen miehen on tekonsa maksettava. (Kääntyen Raunin puoleen, tulistuen.) Olin valmis unohtamaan senkin, että hän oli väkivalloin sinun veresi juonut ja sinun kasvosi huolluttanut. Niin, olin valmis uhraamaan sinut ja hakemaan omaksi osakseni kuolemanhaavaa. Olin valmis elämän kynnyksellä elämästä luopumaan — — taattojen suuren ajatuksen tähden. Vapisevalla kämmenellä sen ojensin hänelle. Hän vastasi veristävin silmin, heitti jalkoihini häpeän ryysyt ja mieron armot! — Ennen nurmi ja kukat iljenestä jäästä kuin meille rauha. (Valoisammin.) Ei, Rauni, se tulee idästä. Karjalaiset rauhanmiehet saapuivat äsken. Ja nyt on valmis rauha ja liitto. — Aimola on parhaillaan viemässä miehille ilosanomaa ja saattaa kohta Karjalan miehet tänne.

RAUNI. Nyt puolella väheni pelko. (Kuulostellen vasemmalle.) Mutta — — siellä liikahti — — (Kääntyen menemään vasemmalle.) Poika herännee — —

PÄIVÖ (pysähdyttäen; jyrkästi). Nyt ei ole aikaa kätkyläisten hoitoon. Olutta pöytään! (Alkaa kuulua ulkoa äänten sorinaa.) Kuule, koko leiri on pyörällä ilosta!

IV KOHTAUS.

AIMOLA (vielä näkymättömissä oleville miehille; käskevästi, kuin voittaakseen melun). Pysähtykää! Tolloturvat kiinni! (Rauhallisemmin.) Vuottakaa siellä! Vastauksen saatte oitis. (Tulee telttaan; synkästi, moittivasti.) Nyt saatiin sammakoita apajasta. Miehet nurisevat. Eivät taivu liittoon vihavenäläisen kanssa.

PÄIVÖ. Mielettömät! Kemin ja Tornion kauppakuntain koko sotajoukko seisoo jo Kemiläissaaressa. Rauha tuli idästä kuin ihme ja pelastus. Ilman sitä olisimme tukehtuneet kahden kallion väliin — —

PÄIVÖ. Sitä saavat tarpeeksi asti. Kohta hämärtyy ilta, lähdemme Kivikiiraan ja sieltä yön tullen jään yli vihamiesten kimppuun. Mene, sano se heille.

AIMOLA. Menen ja sanon. Mutta sanottava on myöskin, että — — ei ole omakaan mieleni tässä kehnossa rauhassa mukana.

PÄIVÖ. Kehnossa? Unarin itäraja on nyt hämäläistä maata, laajemmalti kuin koskaan ennen. Tein rauhan voitetun kanssa, en voittajan.

AIMOLA (puoliksi itsekseen). "Olet kehnompi kehnoa miestä" sanoi sisaresi lähteissämme. Jos vielä karjalaista kosimme, hän on halveksiva minua kuin petturia ja äpärää.

PÄIVÖ. Kun olemme voittaneet miekat, voitamme myöskin mielet, niin naisten kuin miesten.

AIMOLA (surullisena). Ei muutu siitä jalommaksi teko. — Kehdosta saakka olen kuullut hoettavan: "Karjalaiset liuhuparrat ja pakanat." Pojasta asti olen jännittänyt jousta pakanoita vastaan, en myötä. — Itse itseäni kehnoksi soimaan. Mutta — — käskysi täytän. (Poistuu ulkö-ovesta, palaa heti oviaukolta takaisin; hämmästyneenä.) Kenttä on tyhjä! Ja äsken oli päätä kuin mätästä — —

RAUNI (kääntyy kuin pelosta kutistuneena, tuijottaa tuskaisin kasvoin katsomoon. Vavahtaa, aikoo poistua vasemmalle, palaa äkkiä takaisin; säikähtyneenä). Ken siellä? Poikani! (Kiirehtii jälleen vasemmalle, aikoen sivusuojaan.)

V KOHTAUS.

MAARIT. Kaunis on poikasi. Olisi sen avulla kelvannut tulla Ilmolan emännäksi.

MAARIT (häijysti). Tulin vuottelemaan päämiestä. Valinneeko tällä kertaa sinut?

VI KOHTAUS.

Anundi Sarre tulee oviaukosta, hiljaisena ja surullisena, istuutuu taka-alan jakkaralle.

MAARIT. Vai liikako rikkaus? Sarren porotokat koskena laskevat tunturin laitaa. Pelkkiä päällikönpoikia sikiää Sarre-ukon pahnasta. Ja valtataatot käyvät pojasta sotaa. — (Äkkiä.) Mutta et tiedä, äijä parka, kumpi voittaa.

MAARIT. Minä tahtoisin Päivö-päällikön voittavan ja päämiehen pakolaiseksi tuntureille. (Puoleksi itsekseen, luonnonlapsen koko rakkauden ilmoille päästäen; hellästi.) Siellä ansoja panisin. Ja linnunlihalla ruokkisin pakolaisparkaa — —

MAARIT (yhä kuin itsekseen). Orjapiiaksi Ilmolaan anoisin ja karsinassa pysyisin hiljaa — —

VII KOHTAUS.

SARRE (koskien hyväillen Raunin olkaa, liikutettuna). Viipynen kohta — — kauvemminkin — —

SARRE. Sitä tulin sanomaan, että — — jos ei onnea tulisi, pakenet Sarre äijän kotaan, siellä on lämmintä sinulle — —

VIII KOHTAUS.

PÄIVÖ (huomattuaan Sarren). Rakensit, Sarre, rauhaa, sen murhasivat omat miehet. (Istuutuen rahille.) Nyt tulee myrsky niin idästä kuin lännestä — — Mitä neuvot?

SARRE (kuin kaikelle pelastuksen löytäen). Paetkaamme tuntureille.
Siellä on eloa, kurut ja solat — — se olisi pelastus vaikeimmasta — —

IX KOHTAUS.

AIMOLA. Tässä on mies. Mutta — — rantatörmää nousee tänne päin vieraita miehiä joukko. Jos lienevät tulossa sanomia tuomaan — —

KERIOLAINEN (rohkeasti). Tapoin karjalaisen pakanan ja olisin tappanut molemmat, mutta toinen pääsi pakoon. Ei sovi meille sellaiset liitot.

KERIOLAINEN (syvällä vakaumuksella). Sopii kyllä, paljonkin paremmin. Olen vanha mies ja sanon suorasti sanani. Olen palvellut taattoasi ja palvelen sinuakin, kun olet samaa sukua, vaikka köysissä mukanasi toit. Mutta — ei taivu luontoni karjalaista muiskupartaa sivelemään. Ja samaa mieltä ovat muutkin hämäläiset.

KERIOLAINEN. Ei ole ollut yllyttely tarpeen. Jo koko kevätpuolen on niissä kaunaa kytenyt sinua vastaan. Ja tähän saakka ilman syytä. Ei ole näet osattu koskaan vuottaa valtapirkoilta hyviä aikeita ja tekoja — osattomien onneksi. "Valtaherrojen pahnaa se on tämäkin", alkoivat jo talvella jorata. "Naisesta tapellee, ei loisten ja orjien hyväksi", lisäsivät toiset. Se oli väärämielistä puhetta, ja kyllä sen niistä kuritin männikköön. Mutta — — tässä karjalaisten pelissä — —

PÄIVÖ (keskeyttäen). Riittää. Rauhan te surmasitte — — Osaatteko ampua jousella olan yli ja eteenpäin keihästä työntää?

PÄIVÖ (nousee, kääntyy vähitellen Raunin puoleen; väsyneesti). Hoida poikaasi, Rauni. On miettimistä — — (Painuu omiin aatoksiinsa.)

PÄIVÖ (kuin pelkäisi jäädä yksin; käheästi). Älä lähde, Sarre. Katso, tunturi on harmaa — (Kääntyy takaisin; keskinäyttämöllä, kummastuneena.) Otsa on hiessä, ruumis on heikko, kuin tautia keräisi. (Siirtyy oikealle ja nojaa väsyneenä päätänsä seinällä riippuvaan päällikköviittaan.)

PÄIVÖ (väsyneesti, tuskalla). Sarre, joka tuulesta he tulevat. Tämän punaisen viitan he tahtovat hartioiltani riistää ja heittää arpaa — — ainoasta onnestani. (Edeten etualalle.) Ja omat mieheni! Ne, joiden osattoman elämän tahdoin muuttaa osalliseksi, ne salahautoja kaivavat ja peittävät pohjan terotetuin seipäin. (Sarren puoleen kääntyen.) Eivätkö he ymmärrä, että meillä on susien taistelu susia vastaan? (Kuulee askeleita, kuin näkisi aaveita.) Ken siellä?

X KOHTAUS.

NIKLAS. Tietoja kovia. (Lähestyen Päivöä.) Taattomme on kuollut ja kuopattu.

NIKLAS. Murheeseen — — poikiensa tähden. Kun sortuivat veljekset sotaan, lankesi vanhus heikkouden tautiin. Viikkoja virui. Eräänä aamuna vainajana kunniaistuimella istui.

NIKLAS (kuin vierastaen). Mitäpä muuta kuin — — ruosteenkarva muoto ja mielessä tyhjä. Ei maistu olut, ei naura Hoikan poika enää. Vaarojen laitamilla on maanruska harmaa ja kuiva, ja äänen kantamattomissa on — — merenraukujen laulu. (Hetken vaitiolo.) Sisaremme — — se kaunis sisar — joka aamu ovat hänen kasvonsa kalpeammat eilistä päivää. (Tuskalla.) Eikä hän edes valita. — Veljeni, tee sovinto veljemme kanssa.

NIKLAS (asiallisemmin). Kovat ehdot mukaani sain. (Pyytävästi.) Mutta — — taipua koeta: jää vara parempiin — — tuonnempana.

NIKLAS. Kemiläissaaresta tänne lähenevät parhaillaan kahden kauppakunnan miehet. Jos lähetät minun mukanani pojan isällensä, saat aikaa tiiman verran paetaksesi ylämaihin — — naisesi keralla. Muussa tapauksessa — — ei ole armoa.

PÄIVÖ (on alkanut kävellä raivostuneena edestakaisin). Enkös arvannutkin! Nuorimus saa väistyä. Puolsin kerran raatajille särpimen oikeutta hiukaisevaan nälkään: sain väistyä kellariin. Kun vaadin itselleni omin käsin ottamani vangit, tarjottiin Ilmolan nuorimmalle perilliselle mierolaisen sauva, ja jälleen, kun puolustan omiani, tuo sama mies karjuu takanansa Tornion ja Narvan herrat: pakene! Saat armon: henkipaton vaivat.

PÄIVÖ (keskeyttäen). Oikeus? Se poika on ryöstetty viattoman verestä. Ja nyt on se synnyttäjänsä tahdosta minun. Puolustan omiani: naistani ja lihaa tämän lihasta. Ja ennen ne molemmat hautaan kuin yhdenkään luovutan susille. Ette, mies parat, tietävän näy, että nyt käydään susien sotaa susia vastaan. (Sarrelle.) Sarre, nouse. Jos vihamies etenee yli Lintuojan askelenkin verran, sinä surmaat pojan. Onko selvä?

SARRE (on noussut; sopertaen). Päämies — — (Nostaen kätensä, kuin nähden tietäjän ennustaman hetken nyt tulleen, monisävyisin tuntein.) Jantukka!

NIKLAS (Päivölle). Et voi tarkoittaa totta! Mutta — — etkö ymmärrä? Tämänkaltainen uhkauskin on mieletön teko. Se vie Henrikiltä järjen. Etkö muista? Hänen raivonsa on kamala. Silloin ei jää näille rannoille eloon yhtäkään ihmisen näköistä. Niin, eivät vain jouset ja keihäät murru, lappalaiset ja lappalaisten koiratkin viruvat huomenna maassa, jos toistat sen sanasi.

PÄIVÖ. Sen toistan, toistan vaikka ulvomalla, kuten pedolle sopii. Ja siinä on viisautta lisäksi. Katsos, poika saa puolustaa hengellään minun selkäpuoltani isäänsä vastaan. Sillä aikaa lyön vimmastuneet partaniekat takaisin itään. Veljeni vuoro tulee kyllä, odottakoon rauhassa.

XI KOHTAUS.

PÄIVÖ. Parhaiksi tulevat. Järjestä miehet. Kohta olen siellä. (Aimolan poistuessa, Niklaalle.) Saat lähteä, ja muista: sanani mukaan tehtäväsi täytä.

NIKLAS (surulla). Lähden. Olen tarpeeksi nähnyt. Olit ennen herkkä ja hyvä. Ja nyt? Kätevästi on elämä leiponut sinun sydämeesi kiven. Ei koske siihen taattomme kuolema, ei sisaremme murhe. Ja niin olet silmäsi sokaissut, ettet ymmärrä veljesi mieltä. Hän jätti tien ylämaihin auki, vaikka olisi voinut katkaista jokaisen tolan. Mitä varten? Hän kauhistuu veljessurmaa. (Hiljaisesti.) Hän rakastaa veljeänsä. "Minä vihaan ja rakastan", mumisi hän eilen illalla itsekseen, ja hänen leukansa tärähti.

PÄIVÖ. Mitä auttaa meitä, vaikka voivottelisi vuorten uumenissa sydän ja tuska, kun koemme kourin vain paatisen kyljen ja rinnan, joka murskaa meidät alleen. (Kysyvästi.) Ketä auttoi sinun nöyrtymisesi viinaan ja humalaan? Sinuako, osattomiako?

NIKLAS. Ei auttanut liene. Ymmärtämään vain opettivat omat synnit, ymmärtämään erheitä muissa. Ja — — sehän ei liene rahtuista enempi.

PÄIVÖ (tuskalla, kiihkeästi). Näytä minulle, väitä edes, että tein väärin noustessani heikkojen turvaksi. Sen jos näytät, pakenen täältä enkä mitään vaadi!

NIKLAS (syvällä vakaumuksella). Sitä en voi — — en kuolinvuoteella vielä. Rauha sinulle. (Poistuu ulko-ovesta.)

PÄIVÖ (itsekseen). Niin, rauha — — sillä nyt tunnen taas — olen ollut
ja — olen sydämeltä puhdas. (Kääntyen Sarren puoleen, varmoin mielin.)
Sarre, sinuun luotan enemmän kuin isään ja veljeen. Jätän hoiviisi
Raunin ja haltuusi pojan. Muista sanani. (Poistuu kohti oviaukkoa.)

XII KOHTAUS.

RAUNI (kuin hahmoltaan muuttuneena). Kuulin mitä uhkasit! Olenko synnyttänyt susien suuhun? Aiotko repiä sydämeni?

PÄIVÖ (lähestyen, vetäen luoksensa Raunin). Rauhoitu. Se oli uhka, ei teko. Se on pitävä kiila ja este. Kyllä pysyy. Ja veljeni seisoo paikallaan kuin nokinen kanto. Tule saattamaan. Näet miehesi miehien edessä. Vaaralta mustaparrat laaksoon, me vaaralta vastaan. Nyt on kourissa voitto — — (Vie heikosti vastustelevan Raunin mukanaan ulos.)

SARRE (yksin, edeten keskinäyttämölle). "Muista sanani", sanoi päämies. "Muista tekosi", Jantukka jylisi. (Kuin syyttäen julmaa kohtaloa.) Ja jumala ansansa asetti! Nyt on tullut — — se vaikein. — (Lyhyt vaitiolo.) Kuoleman suureen suottaan ovat isäni menneet. Ja hirvaista mustin on riittänyt uhriksi heille! Miksi ei minulle? (Lyyhistyy etualan jakkaralle istumaan, hetken vaitiolo.) Saat sarvipäitä tuhannen — — älä vaadi tätä! (Kuin keskustelisi Näkymättömän kanssa.) Enemmänkö — — vieläkö enemmän? — Saat kymmenen tuhatta — — mustat ja valkoiset hirvaat, pailakat villit ja emojansa roukuvat vasat. — Ja hopeariskut, tengat ja markat? Niitäkin on! Haluatko? Saat nekin — — saat nelikollisen täyden! — Eikö se riitä? (Nousten.) Koska on sinulle, jumala, tätä ennen laumojen ruhtinas koko elonsa luvannut? Ei koskaan! (Kuin lyyhistyen taakan alle, hiljaisesti.) Ja kuitenkin vaikenet. (Seisoo hetken, tekee päättävän eleen, astuu pari askelta vasemmalle, palaa takaisin kuin paeten, hervahtaa istumaan rahille.) Kuin porovarasta — — minua riepotetaan. En jaksa, en kestä — — (Hetken vaitiolo, viekkaasti.) Mutta — — jos et oikopolkua vaadi, vaan näytät syrjätolan, jotain tehnen — — (Kuin itseään puolustellen.) Toki muistanen sen: ei vapisevin käsin saa uhria rakentaa. Ja sitä paitsi — — se on Jantukan virka, ei minun. Minussa ei tietäjän terästä — —

XIII KOHTAUS.

MAARIT (tulee hitaasti Sarren taakse; pitkähkön vaitiolon jälkeen).
Mitä kyyrötät, äijä?

SARRE (kavahtaen). Sinä? Sinäkin vuotat ja kierrät — — (Käheästi.) Etkö ole löytänyt oikotolaa?

SARRE (nousten, kuin hädästä päästen, hieroen mielihyvästä käsiään.)
Hyvä, hyvä — — Parastakin parempi. Syy on käskijän, ei minun.
(Maaritille.) Sinä, Maarit, saat auttaa.

SARRE. Eniten itseäsi. Jos tahtonet, ettei Henrik Kurki, ei Kurjen pojat, ei poikien pojat himoitse koskaan enää Sarren pahnasta syntynyttä naista, niin — — nyt pääset tahtosi perille. Tahdotko?

SARRE (osoittaen vasemmalle). Mene, ota poika, livahda pakoon, juokse pohjoista tolaa ja jätä se — — Jantukan kotaan.

MAARIT (lyhyen vaitiolon jälkeen; päättävästi, kuiskaten). Sen teen.
(Katoo vasemmalle.)

SARRE (yksin; kuin taitavasta kaupasta hyvillään). "Muista tekosi", sanoi noita. Sen muistin, en tehnyt mitään. Vain käskyn sain ja totteli toinen, en minä. (Kuin lohduttaen itseään.) Ja tuskin puolta oli pojassa omaa — —

XIV KOHTAUS.

SARRE (kuin säikähtäen). Tyttäreni! (Mennen pysähtyneen Raunin luo, jonka ohjaa poispäin sivusuojan läheltä; kuin höperönä.) Vain puolet oli omaa — — Ja vieras sai koston — — yöstä yöhön ja vuodesta vuoteen syö se ryöstäjäsi luuta ja lihaa. Ja käsky — — toisen oli käsky.

RAUNI (vavahtaen). Käsky? (Katsahtaa epäillen Sarreen, sitten ympärilleen, pelästyy ja juoksee vasemmalle, josta samassa kuuluu hätäänjoutuneen parahdus.)

SARRE (peräytyy kuin kauhun ajamana taka-alalle ja kyyristyy jakkaralle. Samassa alkaa kaukaa kuulua Päivön ja miesten laulamana Voittajain laulu):

    Kaulaluillamme Kalma,
    vierellä Manalan alho
    Ylätse löimme,
     vihamiehemme alatse.

    Kulmaluillamme voitto,
    vierellä tekojen kalpa.
    Ylätse löimme,
     vihamiehemme alatse.

Jo ensimmäisten säkeitten aikana on Rauni kiertänyt ulkoa ja tullut taka-alan oviaukosta telttaan. Koko laulun ajan hän etsii kaikkialta, etsii mielettömästi. Tultuaan oikealle päällikköviitan lähelle, hän repäisee sen seinältä, painaa sitä rintaansa vasten ja koettaa sitä raivostuneena reväistä kahtia. Sitten: hän laahaa sitä keskinäyttämölle, pudottaa sen maahan kuin väsyneenä. Kuin muistaisi taas etsittävänsä hän rientää vasemmalle sivusuojaan, palaa täältä samassa, seisahtaa.

RAUNI (synkästi). Sen kuulin. (Etenee kohti oviaukkoa, täältä hän peräytyy kuin kauhistuneena ja vetäytyy inho kasvoilla sivusuojaan.)

XV KOHTAUS.

PÄIVÖ (riemuissaan, Sarrelle). Kuin lento-oravat — — puulta puulle pakenivat. Oli kuin riistan ajoa, ei miekallista sotaa. Mutta hyvä näinkin. Säästyipä miesten jäntereihin voima. Se kyllä tänä yönä tarvitaan. (Huomaa samassa seisovansa päällikköviitalla, katsoo kummissaan, nostaa sen maasta, satutettuna, pahoitellen.) Ken on tällaista tehnyt? Kuin nurjuksen nuttua — — maata pitkin laahannut — — (Sarreen päin kääntyen.) Oletko ketään nähnyt? (Puhdistaa viittaa hellävaroen; ihmetellen.) Miksi et vastaa?

XVI KOHTAUS.

Päivön kääntyessä Sarren puoleen on Rauni tullut esiin vasemmalta ja jäänyt seisomaan liikkumattomana.

RAUNI (kylmällä raivolla). Murhaaja! (Lyhyt vaitiolo.) Poikani surmasit — — kuin emottoman rakin.

RAUNI. Jantukan palvoskivellä pisaroi parhaillansa — — (melkein huutaen) viattoman veri!

PÄIVÖ (vielä enemmän ymmällään; harppaa ulko-ovelle). Aimola! (Palaa takaisin; aluksi epäröiden.) Jos niinkin olisi — — Rauni, et riutune suruun — — (Tavaten taas koko voimansa.) Pojan toisenkin tehnet — — minulle ja itsellesi!

PÄIVÖ (sanojen alla epäröinti ja hätä). Minä voitan — — ennen huomista päivää. Silloin — — vien sinut Ilmolaan ja outamaihin kauemmaksi vielä. Jätämme taakse jängät ja kiveliöt, samoamme virrasta virtaan. Ja sinä Rauni, kuin kuningatar myötä! — Saat ratsastaa sinisellä satulalla, allasi vapiseva sälkö ja harteilla silkkinen viitta — ja mitä tuonkaan? Tukulmista ummiskengät pienet ja Saksan sametista hienoiset pitimet — —

RAUNI (keskeyttäen, kylmällä ivalla). Entä itsellesi? Jalkaasi kiviset kengät, kaulaasi kivinen harkko.

XVII KOHTAUS.

AIMOLA. Etenevät tänne, mutta hitaasti. Lisäsin vartijoita. Olin juuri keihäsmiehiä kokoamassa —

PÄIVÖ. Lähden ja voitan! (Menee oviaukolle, täällä kääntyen; pyytävästi.) Kun palaan, otathan hyvällä vastaan?

RAUNI. Mene ja palaa — — vierus verta täynnä. (Kuin väsyen.) Olen silloin poissa, tunturin laella tai — — tunturin kuilussa.

PÄIVÖ (lähestyen, vetäen Raunin lähelleen; rukoilevasti). Rauni, älä käänny minusta! Jos saitkin hoidella tuhoista lasta, olen kulkenut tuhon vierellä minäkin. — Kestä, niin minäkin kestän — — (kyyneliin saakka heltyen) hyvän toiseni keralla. Ei vain itsemme tähden, kaikkien tähden on meidän tänään kestettävä!

RAUNI (kääntyen jäykkänä pois). Kestänen yksin, en kahden — murhaajan kanssa.

PÄIVÖ. Se oli onneton pakko, ei muuta. (Itseään puolustaen.) Ja niitä — — murhaajia — on monta. Veljeni! Hän tiesi tuon tuiman ehdon ja sittenkin eteni — — ja sinä, Sarre, pidit liikaa kiirettä.

PÄIVÖ (liikehtien, tietämättä mitä tehdä; katkonaisesti). Olen onneton poika. — Taisteluun on kiire. Sinua en päästä! Sinä olet elämä. Taistelen elämän tähden, en tyhjän.

PÄIVÖ (lähestyen). Sinä olet sorretuista rakkain ja murrettuna — — rakkaampi vielä. (Yrittäen vetää lähelleen loittonevaa Raunia.) Kuin oma vereni olet lämmin ja rakas. Älä pakene minua!

XVIII KOHTAUS.

AIMOLA (huohottavan kiireisesti). Viivyttelet, päämies! Vihollinen hiipi kumpujen taitse, surmasi vartijat, rinnettä syöksi kuin vyöry. Ei pääsyä eteen, ei sivuille. Miehet ovat ymmällä.

PÄIVÖ (ulkona). Vaaran laelle! Vuottakaa! (Tulee kiireisesti telttaan.)
Olemme suojaa vailla! Vaaralla — viimeinen turva. (Aikoen tarttua
Rauniin.) Tule nopsaan.

XIX KOHTAUS.

Samassa seisoo oviaukossa Järkä keihäs tanassa ja kaksi keihäsmiestä takana.

JÄRKÄ. Paikoillanne ja kuunnelkaa: Päämies vaatii poikansa tai poikansa murhaajan. Ympäri kenttää on sadat jalkajouset jänteessä vekara. Jos ei poikaa tuoda, murhaaja tulkoon, tai kaikille kuolema. Vuotamme puolen tiimaa, ei enempi. (Järkä miehineen poistuu.)

RAUNI (hetken vaitiolon jälkeen; surullisen raskaasti). Mitä vastaat? —
Ken on murhaaja?

SARRE (lähestyen, Päivölle). Minä olen vanhus, näethän, luuvalon syömä, tutiseva vanhus. Olen syyllinen kuin sinä — — olen syyllisempi sinua. Minut lähetä — —

PÄIVÖ (jälleen yksikantaan). Vaikene. (Ottaa hitaasti lakin päästänsä, panee sen viereiselle jakkaralle. Ottaa samoin miekan huotrineen ja kannattimineen ja asettaa jakkaralle. Sitten: ottaa viitan viereltään ja vetää sen olalle; nousee, Raunille.) Olen syyllinen poikasi kuolemaan. — (Hellästi.) Lupaatko paeta?

RAUNI (kuin sovitettuna; vaitiolon jälkeen). Lupaan — — poikaani hakemaan — —

PÄIVÖ. Hyvin tahdoin, pahoin tein. Nyt maan tasalle alenen. Ethän pahalla muista?

RAUNI (arvoituksellisesti). Olen lähelläsi ja — — lämmin kuin oma veresi.

PÄIVÖ (onnellisena hymyillen, kuin ihmetellen). Olet lämmin ja rakas kuin vuotava vereni. (Kääntyy, kulkee kohti oviaukkoa, seisahtaa ovella, katsoo vielä kerran Rauniin kuin hyvästijätöksi koko elämälle; astuu muutaman askeleen taustalle, jää seisomaan.) Rauni on seurannut loitolta Päivöä, kiirehtii äkkiä ulos Päivön rinnalle. Jouset särähtävät, molemmat kaatuvat. Hiljaisuus.

XX KOHTAUS.

Henrik Kurki, jäljessään Niklas, Järkä ja muita, lähestyy. Kumartuu kaatuneitten puoleen, nousee, astuu hitaasti sisään.

NIKLAS (oviaukon luota). Sinussa ja hänessä — — ja meissä. (Poistuu vainajien luo.)

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VELISURMAAJA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.